DIY karvanpakkaaja

Peurankarvarunkoja ja -päitäkin tehdessä hyvä apuväline on karvanpakkaaja (hair packer), joita saa messinkisinä varsin edullisestikin. Ajattelin kuitenkin tehdä itse, lähinnä siksi, kun sopivasti sattui tulemaan vastaan vanhat siimaleikkureiksi käytetyt kynsileikkurit. Tein terille kahvan, jotta karvarunkoa tiivistäessä saa hyvän otteen koko kämmenellä. Itse teräosan tylsytin ensin hienolla vesihiomapaperilla, jottei teristä tulisi samalla myös sidontalankaleikkuria ja viilasin kolon terien keskelle pienellä avainviilalla. Sitten vain viilausjäljen tasoittelua ja karvanpakkaaja oli valmis.

Quill Orange and Mallard

Sinisorsan siiven sulat (Duck Quills) ovat yksi parhaita siipimateriaaleja uppo- ja pintaperhoihin. Kokonaisista siivistä löytyy myös sinihohtoiset materiaalit Butcher -perhoihin ja valkokärkiset kärkiosat Heckham Peckham -perhoihin. Sisäpuolen valkoiset sulat ovat puolestaan perinteinen materiaali Royal Coachmaniin ja moniin muihin valkosiipisiin.

Siipien harmaat peitinhöyhenet jäävät helposti käyttämättä. Aloin sitomaan joitain Yorkshire spider -perhoja joissa vanhat perinteiset ohjeet luettelevat lintulajin jos toisenkin, joista huomattava osa on arvokkaimmillaan pitäessään hupenevia populaatioitaan yllä. Sorsauroksen siivistä löytyy hyvät korvikkeet erilaisille harmaille häkilöille.

Osa Yorkshire uppoperhoista oli siivellisiä, ja yksi osa perinnettä oli sitoa siivelliset hyvin vastaaviksi, kuin varsinaiset spideritkin, pitkät häkilät ja siipikin hieman normaalia pidempi. Harmaille pikkuperhoille rasioissa on aina tilaa, ja niinpä aloin yhdistelemään muutamia eri traditioita perhoksi, joka voisi sopia minun kalastuksiini. Vähäsen oranssia, elävä häkilä ja muuten pääosin harmaata sävyä. Tein siiven ja häkilän samasta materiaalista, siipeen kaistaleet hieman isommasta peitinhöyhenestä  ja häkilä pienemmästä.

Pään ja siiven kiinnityksen tein Blakersin ja Todd:in esittelemistä kirjoista lainatulla taittotekniikalla, jolla aiemmin blind eye koukuissa ilmeisesti osaltaan pyrittiin varmistamaan, ettei pää pääse leviämään ja purkautumaan gutille. Siipimateriaali sidotaan ensin koukulle osoittamaan eteenpäin, ja lopuksi siipi taitetaan taakse ja muutamalla häkilän eteen tehdyllä kierroksella sidotaan siipi oikeaan asentoon. Tällä tavalla sidotussa perhossa osa siipimateriaalin tyvestä jää näkyviin ja tekee - katsojasta riippuen - päästä elävämmän näköisen tai rumemman.

Quill Orange and Mallard (MP)

Koukku: 16 - 8 uppoperhokoukku
Lanka: Valkoinen
Siipi: Harmaat kaistaleet sorsan siiven peitinsulasta
Hela: Litteä kulta tai hopea
Runko: 3/4 riikinkukon silmähöyhenen siikasen ruoti (quill) ja 1/4 oranssi dubbing (villa)
Häkilä: Sorsan siiven peitinhöyhen, kiinnitetään kärjestään ja kierretään 1 - 2 kierrosta
Pää: Siipi taitetaan taakse ja muutamalla lankakierroksella kiinnitetään paikoilleen. Koko pää/sidoskohta lakataan kirkkaalla lakalla. 

Kolme polypropyleeniperhoa - Rackelhanen, Klinkhamer ja Poly Wing Dry Fly

Perhonsidonnan vakiomateriaali polypropyleenimuovi kehitettiin 1950 -luvun puolivälissä ja on sen jälkeen muodostunut toiseksi tärkeimmäksi muoviksi polyeteenin jälkeen. Polypropyleeni on tavallisimmillaan erilaisten jokapäiväisten purkkien ja pakkausten muodossa. Kyseinen muovi liittyi osaltaan 1960 - 1970 -lukujen muovihuumaan. Kirkasväriset ja modernit muoviastiat ja tavarat osoittivat tulevaisuudenuskoa kylmän sodan aikakaudella (M.Aalto). Eriväriset muovimukit ja -lautaset liittyivät vahvasti minukin lapsuuteen. Eikä muovien kehitys jäänyt perhonsitojiltakaan huomaamatta. Ensimmäiseksi muovirunkoiseksi perhoksi nostetaan yleensä Sinfoils Fry 1950 - 1960 lukujen taitteesta.

Ensimmäiset muovit esiteltiin jo 1860 -luvulla mutta varsinaisen synteettisen muovin bakeliitin historia vie vuoteen 1907. 1960 -luvun muovihuuma ei ehkä koskaan loppunut. Muovia on tuotettu jo 8,3 miljardia tonnia ja tuotanto jatkaa kasvuaan. Se näkyy kaatopaikoilla, savuina ilmassa ja maailman merien hyvinvoinnissa (HS 20.7.2017). Muovien yleistymistä kuvannee hyvin sekin, että 1970 -luvun perhotarvikekuvastossa perhomateriaaliksi tarjotaan arkkeina muovikalvoa - aivan vastaavaa kuin tavallinen muovipussi - Poly Sticklen ja muiden muoviperhojen materiaaliksi. En usko, että enään sellaisenaan menisi kaupaksi. 

Pehmeää polypropyleenilankaa, jota esimerkiksi klinkhamerin siipiin käytetään, tuli tarjolle useilla eri tuotenimillä muiden muassa käsityölangoiksi, muovimattojen kanttaukseen (joista purkamalla moni Suomessa hankki ensimmäiset polypropyleeninsä) ja vaikka valmiina "virkkaa itse aamutossut" paketeissa Pohjois-Amerikassa. Perhonsidontaan materiaali soveltui erityisesti kelluvuutensa, värivalikoimansa ja vedenkestävyytensä vuoksi.

Purkautuva muovimatto on ollut monen 

polypropyleeniperhon materiaalilähde.

Nykyisin tunnetuimpia kokonaan polypropyleeniperhoja on 1960 -luvun lopulla kehitetty Rackelhanen. Suomalaisista polypropyleenirunkoisista perhoista Heikki Anttosen 1980 -luvun taitteessa kehittämä lohipintaperho Pompero on varmastikin tunnetuin.


Rackelhanen (1967)

Rackelhanen syntyi vuonna 1967 kun ruotsalainen perhokalastaja Kenneth Boström kalasteli vesiperhosten hatchingin aikaan Vänneån-joella. Kennethin perhot eivät kelvanneet kaloille, jotka napsivat vesiperhosia hieman pinnan alapuolella. Rackelhanen syntyi vastaamaan tähän tilanteeseen. Sopivalla uitolla esimerkiksi (uppokärkisellä siimalla) kelluva perho tekee pieniä sukelluksia pinnan alle.

Parhaimmaksi perhon materiaaliksi osoittautui polypropyleenilanka. Perho sai alkuun osakseen jonkinlaisia hymähdyksia ja sen kohtalaista rumuutta osoittavia nimityksiä (Rackelhane - korpimetso, metson ja teeren risteymä). Perhon sidonnasta on Kenneth Boströmin omat hyvät kuvalliset sidontaohjeet sivulla Rackelhanen. Perhosta löytyy hyvät esittelyt suomeksi esimerkiksi Pertti Kanervan tuotannosta.

Poly wing Dry Fly (1974-1975)

Mullistavaksi luonnehdittu polypropyleenilanka tarjosi perhonsidontaan uusia mahdollisuuksia kelluvana ja vettymättömänä materiaalina. Vuoden 1975 McHardys of Carlislen kuvastossa kerrotaan, millaista tuotekehitystä oli vuoden aikana tehty uuden Poly Wing Dry Fly:n eteen ja perhoa esiteltiin koko sivun mainoksella.

 McHardys 1975 -luettelon Poly Wing Dry Fly

ja oma hieman laihempi versio samasta aiheesta

"Perhot ovat säilyneet melko muuttumattomina Skuesin ja Halfordin ajoista lähtien  ja uudistukset ovat muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta olleet vanhoja stantardeja erilaisilla materiaaleja ja uusilla nimillä - ja loppujen lopuksi tähän päivään saakka mitään erityisen uutta ja mullistavaa ei ole tapahtunut.."   

"Mutta nyt 1975 on tarjolla jotain todella uutta ja varmasti kaikkia perhokalastajia kiinnostavaa - Poly Wing Flies.  "

Polypropyleenin myötä pintaperhojen kentälle kerrottiin avautuneen ihan uudet mahdollisuudet ja oli useiden asiantuntijoiden kanssa kehitetty kiinnostavimmat perhot moniin vuosiin. Malliperhossa koko runko on polypropyleenistä kiedottu voimakkaasti eteen päin paksunevaksi ja siipenä oli spent wing -tyyliin sidotut kimput polypropyleeninauhasta.

Perhot olivat kooltaan keskimäärin 10 - 12, tai kuten Black Gnat Poly Wing koossa 14 ja 16. Perhot kattoivat tunnetuimmat pintaperhot kuten Blue Dun, Greenwells, Iron Blue, Red Spinner ja Sepia Spinner.

Harmaa Poly Wing Dry Fly

Koukku: 12 - 14 pintaperhokoukku
Lanka: esim. dun, harmaa tai musta
Siivet: Valkoinen polypropyleenilanka, sidotaan ennen runkoa spent wing -siiviksi
Runko: Harmaa polypropyleenilanka, reilusti eteen paksuneva runko
Pää: sidontalanka + lakka

Kahden minuutin Spent wing

Muunnos edellisestä, nopea propyleenilangasta duppaamalla tehtävä takuukelluva korentojäljitelmä.

Koukku: 14 - 10 pintaperhokoukku
Lanka: Musta tai ruskea
Siipi (sidotaan ensin) valkoista polypropyleenilankaa, sidotaan muutaman millin päähän koukun silmukasta
Runko: Ruskeaa polypropyleenilankaa joka katkotaan n. 1 cm pätkiksi ja dubataan hyvin vahattuun lankaan  (duppausilmukka!) ja kierretään rungoksi
Häkilä: siiven eteen ja taakse viimeiset kierrokset rungon dubbausta ja kaivellaan tarvittaessa kuituja esiin häkiläksi.
Pää: sidontalanka ja lakkaus


Klinkhamer (1984)

Klinkhamer (klinkhåmer) pääsi ensiuinnilleen Norjassa Glomman pinnalla 27.6.1984 kehittäjänsä hollantilaisen Hans van Klinkenin uittamana ja perho antoi lyhyessä ajassa useamman harjuksen. Perho kulki vielä tuolloin nimellä Light Tan (L.T.) Caddis. Perho sai myöhemmin uuden nimen Klinkenin kirjoittaessa siitä artikkelin hollantilaiseen perhokalastuslehteen, jolloin lehdessä työskennellyt perhomies Hans de Groot antoi sille hämäävän skandinaavisen uuden nimen. Klinken ei ole ottanut kunniaa perhon kehittämisestä kokonaan itselleen, koska samoihin aikoihin (1979, 1983 ja 1986) esiteltiin kahdella eri mantereella kolme erillistä perhoa, joissa oli joitain samoja aineksia, kuin Klinkhåmerissa.

Klinkhamerin alkuperäinen versio jäljitteli isompaa vesiperhosen kuoriutuvaa toukkaa, jonka Klinken oli poiminut saaliskalan vatsasta. Perhosta kehittyi pian monimuotoinen joukko erilaisia "klinkki" -nimen alle sijoittuvia kalvoroikkujia, jotka jäljittelevät niin vesiperhosia kuin päivänkorentojakin. Perhomalli lienee yleisin tai ainakin yleisimpiä pintaperhoja nykyisin.

Klinkhamer
 

Koukku: Kaareva 8 - 14
Lanka: Vaaleanruskea
Siipi: Vaalea polypropylene
Runko: Vaaleaa harmaanruskeaa (tan) pohjavillaa
Rintakehä: Riikinkukon herl
Häkilä: ensimmäisessä sidoksessa oli Blue dun -häkilä, ruskea on hyvin yleinen. 

* * *

Lähteet:

Juha Pusa & Anssi Uitti: "Perhonsitojan kirja",  Ajatus Kirjat, Jyväskylä 2004  

Ian Whitelaw: "The history of Fly-fishng in Fifty Flies", Stewat Tabori & Chang, NY 2015 
McHardys of Carlisle: "Tackle '75", Lontoo 1975
Wikipedia: Polypropyleeni,  https://en.wikipedia.org/wiki/Polypropylene
Pertti Kanerva: Rackelhanen ja polypropyleeniin liittyvä tarina Kanervan kirjoissa, lainattu muistinvaraisesti ja täydennän viittauksen myöhemmin. 
Mikko Aalto: Muovihuumasta, http://antiikkidesign.fi/uutiset/fiskamin-muistuttaa-60-luvun-muovihuumasta 
Heikki Anttonen: Pompero, http://personal.inet.fi/koti/mr.pompero/Pompero.htm

Kenneth Boström; Rackelhanen, http://www.rackelhanen.se/eng/10019.htm

Wikipedia: muovit, https://fi.wikipedia.org/wiki/Muovi

HS 20.7.2017: "Nyt se on laskettu: maailmassa on tuotettu 8,3 miljardia tonnia muovia ja peräti puolet siitä kolmentoista viime vuoden aikana – silti tuotanto vain lisääntyy entisestään"

http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005297977.html 

Häkilöiden värit

Oikeastaan tämä juttu lähti siitä liikkeelle, että aloin kaivelemaan häkiläpusseja, jos löytyisi yksikään kelvollinen Coch-y-bonddu höyhen. Olen ottanut talteen useampia hyviä ruskeita kukon- ja kananniskoja ruoaksi menevistä linnuista. Tansaniassa, missä suurimmalla osalla ihmisistä ei ole jääkaappia, kanat ostetaan yleensä elävinä torilta. Monestiko olen miettinyt, millaiset kananniskamarkkinat voisi tälläkin maalla olla, jos murto-osakaan nyt jätteeksi päätyvistä materiaaleista saataisiin talteen. No, kaivattuja höyheniä ei pusseihin ollut eksynyt, onneksi suunnilleen soveltuvaa korviketta, mutta tulipa samalla kaiveltua materiaaleja läpi.

Häkilöiden värisväyjä on loputon määrä. Lukemattomia kertoja risteytyneiden kukkojen ja kanojen jalostamattomat ja  värjäämättömät höyhenet kattavat melkoisen kirjon erilaisia sävyjä valkoisesta mustaan ja kellertävänruskeasta syvän tummanruskeaan, ja jopa siniharmaaseen. Kun niitä jatketaan väriaineilla, on sävyjä loputtomasti tarjolla. Tähän päivitykseen kuvasin joitain sävyjä, sekalaisia höyheniä niin kukon kuin kanankin häkilöistä, jalostamattomia ja jalostettuja.

White - Valkoine, hyvälaatuiset valkoiset niskat uppo- ja pintaperhoille ovat olleet hyvä hankinta. Jos ei muuten, niistä voi aina irroittaa muutaman höyhenen ja värjätä sellaisiin sävyihin, joista kokonaiselle niskalle ei olisi käyttöä. Perhoja esim. White Moth ja Parmachenee Belle. Explorer -tyyppisen perhon voi sitoa esim. Red Tagista, johon tekee valkoisen harvaan kierretyn runkohäkilän.

Explorer:
Koukku: 12 - 14 (yleensä pintaperhokoukku)
Runko: Riikinkukon herl
Runkohäkilä: valkoinen kukko (alunp. Dun) 

Cream - Luonnonvalkoinen, lähes valkoinen häkilä, jossa kuitenkin kellertävä sävy erottuu, naapuruston luomuhöyheniä. Hyvä pyrstövärkki vaaleisiin pintureihin.

Light Dun /Sandy Dun/Yellow dun - Vaalea ruskeanharmaa tai hiekanvärinen tai kellertävän ruskeanharmaa häkilä. "Dun" perhon nimessä viittaa yleensä harmahtavaan päiväkorennon esikaikuiseen ja väreissä ruskeanharmaaseen sävyyn, joka on tuttu esimerkiksi vaaleanruskeista hevosista ja kameleista. Näitä sävyjä kannattaa etsiskellä etenkin perinteisiin pintureihin. Tämä on nipusta häkilöitä, jotka luomuvärjäsin kahvipapujen kuorilla.

James Ogden kertoo kirjassaan Ogden on Fly tying (1887) isästään Frankista, jolla oli tarkka värisilmä perhojensa suhteen ja erityisesti hänellä oli yksi Yellow Dun (game cock) niska, jossa väri ja häkilöiden muoto olivat erittäin hyvät. Kyseisiä höyheniä hän käytti vain omiin perhoihinsa, ja oli erityinen suosionosoitus jollekin, jos hän sai siitä niskasta otetulla häkilällä varustetun perhon.

Frank Ogdenin Yellow dun
Koukku: Pieni pintaperhokoukku
Runko: keltainen silkkilanka vahattuna tummalla vahalla (cobbler's wax)
Siipi: pystyyn sidottu siipipari kottaraisen- tai sorsan siipisulkaa
Häkilä: Yellow Dun, eli vaalea kellertävänruskea pintaperhohäkilä.

Light Ginger - Vaalea inkivääri, pitkälti kuten edellä, mutta punertavampi inkiväärin sävy. Light Ginger tulee esimerkiksi joidenkin Catskill -perhojen ohjeissa vastaan.

Ginger - Värjätty inkivääri, punertavanruskea, ei ihan oranssi, lämmin vahva sävy. Luulen, että Ginger - vanhemmissa ohjeissa viittaa usein luonnollisempaan sävyyn, kuin näin voimakkaaseen värjättyyn. Perhona esimerkiksi Professor uppo- tai pintaperhona.

Orange / Hot Orange - Oranssi tai hehkuva oranssi, esimerkiksi Dunkeld -perhon häkiläksi

Yellow - Keltainen, melko monen klassikkouppiksen häkiläksi tai pyrstöksi kuuluu keltainen kukko tai kana.  Mallard and Yellow, Thunder ja monet muut.

Chartreuse - käyttökelpoinen kirkas kellanvihreä sävy. Chartreuse värillä voi elvyttää nuutuneet vihreät häkilät huomattavasti pirteämmän värisiksi.

Light olive - vaalea oliivi. monikäyttöinen väri, etenkin kanahäkilänä.

Olive - oliivi. Hyönteismaailman yleinen sävy ja senpä myötä myös perhonsitojan perustavaraa. Monia perusperhoja voi uudistaa vaihtamalla oliivin häkilän.

Olive brown - Ruskeanoliivi, mielestäni häkilänä erittäin hyvä väri. Syntyy helposti värjäämällä tavallista ruskeaa häkilää oliivilla värillä niin, että siikasista erottuu oliivinvihreä hohde.

Green - vihreä, muutamien klassikkouppoperhojen häkilä. Ahvenjäljitelmien ohella hyvää vihreää tarvitaan esimerkiksi Hietama ja Mallard and Green perhojen häkiläksi.

Light Blue - vaaleansinine. Vaikka ei ehkä heti tulisi ajatelleeksi, hyvin vaaleansininen on joidenkin klassikkopintureiden häkilä. Vaaleampi sininen sopii mielestäni paremmin myös esimerkiksi Teal Blue and Silver -tyyppisiin perhoihin, kuin tavallinen sininen.

Pieni sinisävyinen päivänkorennon esiaikuisen jäljitelmä Toivo Mäkisen Onkiperhoja sitomaan -kirjasta:

Little Sky-blue Dun:
Koukku: 16 - 14 pintaperhokoukku
Pyrstö: vaaleansininen kukko
Runko: harmaa villa
Häkilä: vaaleansininen
Siivet: pystyyn sidotut (upright) harmaat kaistaleet esimerkiksi sorsan siipisulasta

Blue - Sininen, sopii hyvin myös korvaamaan närheä ja kuningaskalastajaa

Purple - violetti, tässä värjätty Grizzlen päälle.

Dark Irish Purple - Tumma irlantilainen violetti, tämä sävy vaatii pari eri värjäyskertaa, jotta tarpeeksi tumma sävy syntyy. Joidenkin irkkulaisten Shrimp -perinneperhojen häkilä, mutta mukava sävy muutenkin esimerkiksi mustan tilalle. 

Badger - ("mäyrä") kermanvaalea tummilla keskustoilla ja usein myös kärjillä.

Silver Badger - ("hopeamäyrä") joidenkin klassikkostreamereiden perinteinen siipi, mutta myös klassikkoperhojen häkiläksi, vaikka vähemmän tunnettu Priest.

Golden Badger - ("kultamäyrä"), näissä häkilöissä on hienot ruskeansävyt, joista joitain streamereita ja pintaperhojen pyrstöjä olen koonnut.

Furnace - Ruskea häkilä, jossa keskellä selkeä musta raita. Furnace saa perhokirjoissa huomiota. Tässä edellä siteeraamassani Ogdenin kirjassakin on varsin pitkästi asiaa furnacesta ja sen ohella coch-y-bonddu häkilöistä. "Hyvä Furnace on tumma, verenpunertavanruskea ja mustat keskukset.. kun olin nuorempi, tällaisia lintuja oli paljon joka kanalassa, mutta nykyisin saatat joutua matkaamaan satoja kilometrejä näkemättä enään yhtäkään"

Frank Ogdenin yksi suosikkiperhoista oli pintaperho Furnace Fly:

The Furnace Fly:
Koukku: esimerkiksi kokoa 14 pintaperhokoukku
Runko: kirkkaanoranssi sidontasilkki
häkilä: kaksi kierrosta hyvää furnacehäkilää,
Siivet (upright) harmaat, esim. sorsan siipisulasta (alunp. kottarainen)

Kauppojen intialaiset tummemmat furnace-niskat (kana ja kukko) kannattaa tutkia huolella, niissä voi löytyä hyvällä tuurilla myös niskoja, joissa osa höyhenistä on coch-y-bonddu -väriä, eli furnace, mutta myös siikasten kärjet ovat tummat. Coch-y-bonddy oli mm. Greenwell's Gloryn alkuperäinen häkilä, joka korvataan furnacella. Hyvä furnace-kana käy vaikka Red Tagin häkiläksi.



Coch-y-Bonddu
Tämä on kuin Furnace, mutta myös häkilän kärjet ovat mustat/tummat. Vähän vaikeammin löydettävä materiaali, mutta edulliset intialaiset ja liinalaiset luonnonväriset niskat kannattaa tutkia tarkemmin. Aiheesta lisää Coch-y-Bonddu -perhon omassa jutussa.

Red/Brown/Game red - Punaruskea, häkilä "jota on kaikilla" mutta jonka nimi on vanhemmissa brittiohjeissa yleensä  vain "Red" ja se on aiheuttanut sekannuksia. Sävyjä tämän nimen alle mahtuu paljon. 

Coachman Brown - tummanruskea häkilä, ja kuten nimikin viittaa, perinteinen materiaali coachman -perhojen häkiläksi.

Scarlet/Red/Cardinal  - kirkkaanpunainen, myös Iibis aika usein viittaa punaiseen. Punahäkiläisiä perhoja onkin sitten vaikka millä määrin, vaikka kokopunaisesta Cardinalista Bloody butcheriin. Myös Heckham and Peckham tunnetaan punaisella häkilällä. Eikä pidä unohtaa Yön kuningatartakaan.

Cree - kuin Grizzle, mutta ruskeansävyinen. Tämä sävy on hyvä moniin pintureihiin ja uppiksiin, jolloin tuloksena väreiltään eläväisempi häkilä kuin esimerkiksi yksivärsiellä ruskealla sidottuna.

Grizzly/Grizzle - Plymouth Rock kukon höyheniä. Höyhenissä on yllättävän paljon eroja sävyissä, kukosta ja kasvattajasta riippuen.

Grizzly/Grizzle Hen - Plymouth rock -kanan häkilä. Muiden muassa Grizzle King -perhon häkilä. Minulla nämä höyhenet ovat tällaisia 2-laatuisia, kun olen kerännyt pihalta kanan pudottamia höyheniä.

Grizzle Variant, näitä kannattaa myös tutkia kaupoissa, muunnoksista voi löytyä mielenkiintoisia häkiläaineksia.

Blue Dun - siniharmaa, jossa myös vähän ruskeansävyä. Eriasteiset Blue Dun häkilät kuuluvat moniin hyönteisjäljitelmiin. Tunnetuin lienee häkilän kaima, harmahtava päivänkorennon esikaikuinen.

Natural Black - luonnonmusta värjäämätön kananhöyhen. Parhaimmillaan värjäämättömissä mustissa kanan- ja kukonhöyhenissä on samantyyppinen vihertävä hohde, kuin esm. harakan pysrtösulassa. Luonnonmusta kukko mainitaan esimerkiksi Kate -perhon häkiläksi. Luonnonmustaa kanaa pidän parhaana häkiläna Alder -uppoperhoihin.

(Dyed) Black - Värjätty musta. Yksi tavallisimpia värejä mutta samalla väri, jonka kanssa on ollut epäonnea. Hyvää mustaa on saanut hakea, kun pahimmillaan musta väri tarttui äkilästä sormiin. Siksi nykyisin enemmän olen etsinyt luonnomustaia häkilöitä. Musta häkilä kuuluu muiden muassa  Black Zulu -perhon kaulalle ja rungolle.

* * *

Lähteet:
Juha Pusa & Anssi Uitti: "Perhonsitojan kirja",  Ajatus Kirjat, Jyväskylä 2004
James Ogden: "ogden on Fly tying" London 1887(digitaalinen aineisto)
Toivo Mäkinen: "Onkiperhoja sitomaan", KKK, Valkeakoski 1965
Tero Ronkainen: "Klassiset perhot" Koillismaan kirjapaino, Kuusamo 1994
A.Courtney Williams: "A Dictionary of Trout Flies", A & C Black, London 1949
Ian Whitelaw: "The history of Fly-fishng in Fifty Flies", Stewat Tabori & Chang, NY 2015

Worm fly ja muita matoja

"Olen tavannut kalastajia, jotka ovat ottaneet perhon nimen kirjaimellisesti ja käyttävät sitä imitoimaan kastematoja tai muita lieroja: ei, se ei ole sitä. Älkää kysykö mitä se sitten imitoi, koska en osaa ajatella mitään, mikä etäisestikään muistuttaisi Worm fly -perhoa paitsi toinen Worm fly -perho" latelee David J. Collyer humoristiseen tapaansa perhoa esitellessään.

Kahdesta peräkkäisestä Red Tag -perhosta koottu Worm Fly vie historiassa vuoteen 1880, jolloin Glasgowissa Skotlannissa syntynyt ja myöhemmin Lontoossa toimittajana toiminut novellisti William Black (1841 - 1898) perhon kehitti. Alkuperäisessä perhossa joko kumpikin tai ainakin taaempi koukku oli blind eye koukku ja koukut oli yhdistetty toisiinsa pätkällä guttia. Kuinka lähekkäin perhot on sidottu toisiaan vaihtelee eri kirjoissa, mutta varsin lähekkäin joka tapauksessa.

En löytänyt tietoa, miksi perhoa Worm fly:ksi on nimetty, mutta ainakin erilaisia kahden tai kolmenkin koukun "worm hook" tandemeita on myyty pitkään, esimerkiksi "Pennell two hook worm tackle", jossa blind eye koukut oli valiiksi kiinnitettynä guttiin. Collyer puolestaan kirjoittaa 1970-luvulla valmistandemeista, ettei niiden koukut ole aina kaikkein laadukkaimpia.

Perho etenkin isompiin (#8) koon koukkuihin sidottuna on mainittu toimivan viileän veden isojen kalojen perhona. Perho löytyy esimerkiksi McHardys of Carlislen valikoimista 1970 - 1980 -luvun luetteloista eri kokoisina ja myös yksikoukkuisena ( streamerkoukkuun kaksi Red Tagia peräkkäin).  "Kaksi Red Tagia sidottu yhteen. Sopii järville ja joille. Kalasta syvältä ja hitaasti." (M.of C. v. 1975 luettelo)

 

Worm Fly sellaisenaan taitaa nykyisin kuulua enään harvemman kalastajan perhorasiaan. Perholla on ollut omat kannattajansa ja se on kelvannut kaloille. Onhan se päätynyt useimpien tunnettujen sitomoiden ohjelmaan ja perhokirjoihin vuosikymmenten ajan.


Worm Fly

Kaksi uppoperhokoukkua (12 - 8) ja siimaa yhdistämiseen
Lanka: Musta tai punainen
Pyrstöt: Punainen villa
Rungot: Riikinkukko
Häkilät: Ruskea kana

Pujotetaan  pieni pätkä siimaa ensin sidottavan koukun silmukasta ja sidotaan kiinni koukun varrelle. Lämmitä siiman päähän liekillä pieni paksunnos, jolloin siima ei luiskahda pois sidoksesta. Takaperhon voi ensin myös sitoa normaalisti  ja valmiina  "rigata" silmukasta siimalenkillä etuperhoon (kuva alla). Jätä vain lyhyt väli koukkujen väliin. Sido sitten etuperho valmiiksi ja Worm Fly on valmis.

San Juan Worm

Edellistä perhoa tutkaillessani kuvahaku "Worm fly" tuotti läjäpäin erilaisia matoa muistuttavia silikoni- ja chenillematoperhoja San Juan Worm -perhon hengessä. Pikaisesti katsoen näytti, ettei yhtään vanhempaa Red Tageista koostettua Worm fly -sidosta ollut osunut sekaan. Ehkä perhovanhus alkaa olla jo unohdettujen listalla. San Juan Worm -tyyliset perhot sen sijaan ovat nousseet suosituiksi etenkin erilaisten uudempien "matomateriaalien" myötä. San Juan on Colrado -joen sivuhaara USA:n lounaisosissa.

San Juan Worm jäljittelee vedessä eläviä ja veteen joutuneita matoja, pienempänä jopa surviaisen toukkaa. Perhon eri versioita löytyy kilpaperhokalastajien rasioista, esimerkiksi Orvis mainostaa madolla voitetun Jackson Holen "yhden perhon kisan" Wyomingissa Usassa. Madolle yksi otollinen ajankohta voisi olla reilumpien sateiden yhteydessä, kun sade ajaa lieroja pintaan ja huuhtoo rantapenkereistä veteen.

Silikonimateriaalista valmistetuille San Juan Worm -perhoille sopivaa runkomateriaalia pystyy valmistamaan itsekin. Joskus 1980-1990 -lukujen taitteessa kotipaikkakunnan kalastustarvikeliikkeen omistaja alkoi valmistaa silikonimatoa pilkkisyötiksi sekoittamalla värikoukkujen värijauhetta kirkkaaseen silikoniin, johon sekoitettiin myös pisara ruokaöljyä. Sitten vain isoreikäisellä lääkeruiskulla puristettiin massasta matoja muovilevylle kuivumaan.Värkkäsin saamillani opeilla itsekin melkoisen kasan pilkkisyöttejä, ja kyllä niillä jonkun ahvenenkin sain.

Gary Borgerin San Juan Worm sidottuna melko pieneen

Old English Bait Hook (Mustad 37160  #14) -koukkuun

Yleensä tässä kokona olisi 6 - 10

San Juan Wormista on lukuisia erilaisia muunnoksia eri materiaaleista ja eri tavoin sidottuna. Yksinkertaisimmillaan perho syntyy, kun noin 3 x koukun varren mittainen pätkä chenilleä kiinnitetään keskeltä koukun varrelle ja chenillen päät lämmäytetään liekillä purkautumisen ehkäisemiseksi. Pieniä matoja voi sitoa pätkästä perhon kumijalkamateriaalia. Yleinen muunnos on kiinnittää chenille- tai silikonimato kuulan avulla keskelle koukun vartta. Yksi versio on suoraan Old English Bait -koukun varrelle esim. fluoresoivasta villalangasta sidottu mato ilman liehuvia päitä (kuva yllä).

Yllä kuvassa näkyvään versio on aika perinteinen, jollaisena San Juan Worm löytyy muiden muassa Bill Handsford-Steelen Afrikan perhokalastusoppaasta. Perhoon tehdään oranssilla tai muulla sopivalla chenillellä madon paksumpi "solmukohta" kuin kastemadoissa konsanaan.Kuvan perho on fluoripunainen, joka kuvassa näyttää varsin oranssilta.

San Juan Worm

Koukku 8 - 14 uppoperho tai nymfikoukku
Sidontalanka: samaa sävyä, kuin chenille
Runko: Hyvänä lähtökohtana madon mitoitukselle voi pitää n. 3 x koukun varren pituutta, 1/3 taakse, 1/3 kiinnitetään koukun varrelle ja 1/3 eteen. 
Paksunnos: muutama kierros oranssia chenilleä madon keskikohdalle


Janin Treble

Asuimme muutamia vuosia samalla paikkakunnalla eteläafrikkalaisen kalamiehen Janin kanssa ja päädyimme silloin tällöin vaihtamaan sanan tai parikin kalastuksesta. Janilla oli takanaan vankka kokemus etenkin Eteläisen Afrikan vesiltä sekä perho - että muulla kalustolla. Yellow fish, Tiger fish, tilapiat, aikoinaan alueelle tuodut lohikalat ja muut olivat hänelle kotivesiltään lapsuudesta asti tuttuja saaliita. Järven ranalta Janin reissut ovat jatkuneet Intian valtameren saarille, jonne hän on asettunut huomattavasti suurempien saaliskalojen pariin.

Worm fly toi mieleen yhden Janin esittelemistä ottiperhoista; varsinaisesti nimeämätön "treble fly", jossa oli worm fly:n tapaan sidottu kolme perhoa yhteen. Se oli tuottanut hyviä saaliita eri lajeja, ja odotetustikin kelvannut etenkin suuremmille kaloille.

Janin tarkoittama treble ei rajoittunut pelkkään Red Tagiin. Yhtä hyvin monet muutkin häkilöidyt uppikset tai vaikka nymphitkin siihen sopivat, kuten Gold Ribbed Hare's Ear tai Black Zulu. Ja kun oikein innostuu niin miksei vaikka kolme erilaista perhoa sopivaa hämmennystä aiheuttamaan.

Sidoin pari trebleä odottamaan seuraavaa reissua kotimaisille kalavesille. On sitten mielenkiintoista nähdä olisiko siitä suurempien ahventen jallittajaksi. Kalojen leukaperien säästämiseksi perhon voi sitoa myös niin, että vain yhdessä perhossa on koukku ja muista kahdesta koukku katkaistaan mutkasta samoin, kuin jatkoperällisissä wiggle nympheissä.

Janin Treble

Koukku: 3 kpl uppoperhokoukkua (14 - 10)
0.20 - 0.30 monofil-siimaa koukkujen yhdistämiseen
Kolme identtistä perhoa, esim. Red Tag jotka sidotaan yhteen Worm Fly tyyliin

* * *

Lähteet
Taff Price: "Fly Patterns, an international guide", Blandford, London 1997
A.Courtney Williams: "A Dictionary of Trout Flies" (IV painos, I painos vuodelta . 1949) A. & C. Black 1965
McHardys of Carlisle: Tackle '75
Bill Hansford-Steele: "African Fly-fishing Handbook", Southern Book Publisher, Durban 1997
David J. Collyer: "Fly Dressing", David and Charles, Newton Abbot, Devon 1975 
Wikipedia "William Black", https://en.wikipedia.org/wiki/William_Black_(novelist)
http://troutster.com/flies/nymphs/san-juan-worm/
Orvis: "San Juan Worm", http://www.orvis.com/p/vernille-san-juan-worm/0290