Heckham Peckham ja sen värimuunnoksia

Tämä aloituskuvan Heckham Peckham ei ole aivan tavallisin versio, vaan se on sidottu alla olevan A.E. Salmelaisen Urhelukalastus -kirjan mallikuvan mukaan. Suurin ero on pyrstössä, normaalisti pyrstönä olisi kultafasaanin tippet. Runko on silkkiä, vaikka Heckham Peckham -perhoissa on yleensä dubattu runko. Salmelaisen kirjan perhot ovat jostain 1900-luvun aivan alkupuolelta, joten olisiko esimerkiksi joku suomalainen sitoja sitonut tällaisen villalankaversion silloin. Mene ja tiedä? A.E. Salmelaisen kirjassa Heckham Peckham kulki nimellä Heckum Peckum

 

 

Heckham Peckham perhon on kehittänyt William Murdoch, joka oli kotoisin Aberdeenistä, Scotlannista. Perho on ollut hyvin suosittu laajasti eri mantereillakin ja Suomessakin sillä on oma pitkä historiansa. 

Perhosta on huomattava määrä värimuunnoksia. Alkuperäinen runko on mitä ilmeisimmin ollut Hares Ear, joka sittemin vaihtui punaiseen hylkeeseen, villaan tms sopivaan materiaaliin. 

Punarunkoinen on yleensä pelkkä "Heckham Peckham" ja muut ovat sitten ..and... ja jokin väri. Heckham Peckham and Green, ..and Black, ...and Yellow, ...and Silver, ...and Gold ja niin edelleen. Esim Ogden Smithin luettelossa värivalikoimaa riittää (Amber, Black, Blue, Claret, Dark Claret, Green, Orange, Purple, Red ja Yellow). 

Erityisen suosittuja ovat alkuperäinen punainen sekä musta ja vihreä versio. Mustasta Heckham Peckahm -perhosta Allcockin johtajiin kuulunut A.Courtney Williams mainitsi vuonna 1949 perhokirjassaan, ettei hän lähde minnekään kalastamaan ilman ko. perhoa.

Pari Heckham Peckham perhoa Loch-tyyliin sidottuna kultaoliivilla rungolla. Heckham Peckham -perhoilla on tai on ollut oma paikkansa Britteinsaarten meritaimenperhona. Suomessa esimerkiksi koon 14 - 12 vihreärunkoinen tai punarunkoinen versio on ihan käyttökelpoinen perho harjukselle.

Heckham Peckham (perinteinen):

Koukku: 14-10 uppoperhokoukku, meritaimenelle suurempi. 

Lanka: Voi valita perhon värin mukaan, mutta musta käy aina.

Pyrstö: Kultafasaanin tippet.

Runko: Punainen villa, hyljejäljitelmä tms. dubbing tai punainen silkki. Yleensä kuitenkin dubattu runko.

Kierre: Ohut soikea hopea

Häkilä: Ruskea kukko tai kana 

Siipi: Heinäsorsan sinisen siipipeilin kärkiosaa, jossa osa kaistaleesta valkoinen.

Pää: Musta.

(Värimuunnoksissa osassa mahdollisesti myös häkilän ja kierteen väri on saattanut vaihdella, mutta pelkällä runkovärin muunnoksellakin pärjää. Esimerkiksi Ogden Smithsin ja Farlowsin luetteloiden kuvissa olevien Heckhamien häkilät ovat ruskeita.)

 

 * * *

Lähteitä:

Taff Price: "Fly Patterns, an international guide", Blandford, London 1997
 

A.Courtney Williams: "A Dictionary of Trout Flies" (IV painos, I painos vuodelta . 1949) A. & C. Black 1965. 

Ogden Smith: "The Flyfisher's illustrated Reference book" (London, 1930 -luku)

 

 * * *

Lisää perhoja löydät blogin perhohakemistosta

 

 

Yön kuningatar - Nattens Drottning

 

"Kysyin uudelleen. Ja odotin kuulevani jonkun satujen kauneimman nimen. Kuuntelin aistit herkimmillään ja hengitystäni pidätellen, kunnes kuun valo vaaleni ja varjot syvenivät ja tummuivat. Silloin tuli vastaus: - Yön kuningatar..." 

(Hans Lidman: Lohen silmä, 1962)

Yön kuningatar (ruots. Nattens Drottning) kuului eräkirjailija Hans Lidmanin luottoperhoihin. Perho tuli tunnetuksi sille omistetusta luvusta Lidmanin kirjassa Lohen silmä. Edellä oli lainaus, miten perho kertoi Lidmanille nimensä. 

Yllä aloituskuvassa on oletus siitä, miltä suunnilleen perho on näyttänyt. Tavisiipi on toki voinut olla voimakkaammin kuvioitua tai vaaleampaa, kuin siipeen valitsemani varsin vaaleakuvioinen tavi. Koukku on Hardy Fly hook #7.

 

Suomalaisittain punaisella häkilällä sidottuja 

Yön kuningatar -perhon versioita

 

Sitoessani aivan ensimmäisiä sidoksia tästä perhosta, kirjoitin muistiin seuraavaa: "Siinä missä vanhoja lohiperhoja voisi alkaa harrastamaan yksin niiden nimien vuoksi, on joillain taimenperhoillakin nimiä, jotka vievät mielen mennessään pohjoisen kuulaaseen kesäyöhön jonkun veden partaalle." Yön kuningatar kuulostaa juuri sellaiselta perholta, että loppukesän hämärässä sille on annettava taas mahdollisuus.

 

 

 

 

Perhon alkuperänen nimi oli Light Teal and Silver, Red Hackle. Alkuperäinen perho, josta kirjassa on mustavalkokuva, on tavisiipinen hopearunkoinen uppoperho. Kirjan kuvassa oleva malliperho näyttäisi olevan sidottu Hardy Fy hook -uppoperhokoukkuun. 

 

Perhon häkilän väritys on jättänyt pienen varan arvailulle. "Red" englanninkielisessä perhokirjallisuudessa on joko punaruskea tai punainen. Esimerkiksi Teal, Silver and Scarlet olisi tässä mielessä helpompi. Kirjassaan Lidman mainitsee perhon valmistajaksi Hardyn, joten ruskeahäkiläinen on varmastikin se oikea. Se, minkä verran olen päässyt näkemään perhosta kuvia, suomalaiset versiot perhosta ovat olleet yleisemmin punahäkiläisiä W.Aunesluoman reseptin mukaisesti (tästä lisää alempana).

 

 

Ruskeahäkiläinen lienee lähempänä alkuperäistä. 

Punahäkiläisiä on sidottu ainakin Suomessa. 

Pieniin perhoihin helpot rullasiivet ovat ihan sopivia.

 

 

Lidmanin tarinassa kuitenkin perhossa "loistaa valkeaa punaista ja hopeaa", joten punahäkiläinen versio lienee ihan yhtä oikea kuin punaruskeahäkiläinenkin. Tosin tarinassa perhon pyrstössä häivähtää punaista. 

 

Hieman samantapainen väritys, kuin Light Teal Silver and Red Hackle -perhossa, on myös esimerkiksi Ogden Smithin "Teal Silver and Claret" -perhossa. 

 

Myös perhon nimen sanaa "Light" -voi miettiä. Lidmanin kirjan mustavalkokuvassa koko perho on olemukseltaan hyvin vaalea, tosin se on kuvattu tummaa taustaa vasten. Vaalea viitannee vaaleampaan tavin höyheneen vai vain perhon yleiseen vaaleuteen hopearunkoineen. 

Perhosta ja sen värityksestä on kiinnostava keskustelu kuvineen Perhokalastajat.net -palstalla.

 

Yön Kuningatar

Koukku: esim. koko 14 - 10 uppoperhokoukku
Pyrstö: Kultafasaanin tippet
Runko: Hopea
Kierre: soikea hopea
Häkilä: punaruskea tai punainen kukko tai kana
Siipi: tavin raidallinen rintahöyhen, (vaalea)

 

Yön kuningatar- Walter Aunesluoman mallilla

Walter Aunesluoman kirjasta Perhokalastus - perhot ja perhonsidonta (1973) löytyy Yön Kuningatar perhosta pintaperhoversio. Kirjassa on esitelty varsin pitkät rivit tavisiipisiä perhoja, eli Teal -sarjaa, joille kirjailija antoi suomalaiset nimet, "kultatavi", "harmaatavi" ja niin edelleen. 

Yön kunigatar on mainittu Teal-sarjaa esittelevästä listasta viimeisenä ja omalla selitteellään lisättynä: "...pintaperhona, joka on sidottu koukkuun 14 - 16, sopii yökalastukseen Lapissa". Aunesluoman perhossa häkilän väri on ihan selkosuomella "punainen".

Teal-sarjaa ei mitenkään yleisesti ole sidottu pintaperhoiksi, joten Aunesluoman mainitsema Yön Kuningatar on hieno pieni ja ehkä myös suomalainen poikkeus vanhassa sarjassa.

 

Vuonna 2017 värjäsin ruskeaa häkilää punaisella

saadakseni perhoon voimakkaamman punaruskean värin

 

 

 

Lähteet:

Ogden Smith: "The Flyfisher's illustrated Reference book" (London, 1930 -luku) 

Anssi Uitti: "Mustanjoen perhoja", Metsästys ja Kalastus joulukuu 1998, julkaistu Perhokalastajat.net, keskustelu Yön kuningattaresta "pintaperhoja valmistuu" -osiossa (20.3.2017): https://perhokalastajat.net/keskustelu/viewtopic.php?p=534244#p534244

Walter Aunesluoma: "Perhokalastus, perhot ja perhonsidonta", WSOY Helsinki 1973

 

 * * *

Lisää perhoja löydät blogin perhohakemistosta

Blae and Black

 

 

Irlantilaisen juhlapäivän, Pyhän Patrikin -päivän (17.3.), tuntumassa ajattelin lisätä blogiini hyvin perinteisenä irlantilaisena uppoperhona pidetyn "perusmustan" Blae and Black.

 

Perhon alkuperästä on kuitenkin vuosien aikana käyty keskustelua, kun sana Blae on Scotlannista tarkoittaen perusharmaata väriä. Tästä syystä oletus perhon alkuperästä eri lähteissä vaihtelee. Perho on väreiltään ja malleiltaan niin perusperho, että vastaavia olisi voinut parhaimmillaan syntyä toistaan tietämättäänkin eri sitojilla.

Joka tapauksessa perho on ollut laajasti tunnettu ja käytetty perho koko Britteinsaarilla, ja yhäkin käytössä. Perho kalastaa pienempänä versiona normaalina uppoperhona, mutta siitä on myös suurempia sidoksia meritaimenelle. Perho on kulkenut myös nimellä Duck Fly.

Blae and Black

 

Koukku: 8 - 14 uppoperhokoukku

Lanka: Musta

Pyrstö: kultafasaanin tippet

Kierre: hopeatinseli (yleensä soikea hopea)

Runko: Musta silkki

Häkilä: Musta kana tai kukko

Siipi: Harmaa sorsan siipisulka

 

 

Perho on kuin siivellinen versio Black Pennell -perhosta (kuvassa) 

 

 Useita irlantilaisia perhoja on höystetty sidotuilla fasaanijaloilla. 

Punertavilla jaloilla Blae and Black toimii bibiojäljitelmänä.

 

 

Muutama sidos lohikoukkuun vuodelta 2015
 

 

 * * *

Lisää perhoja löydät blogin perhohakemistosta

 

 

 

 

Watson's Fancy

Perinteinen levysiipinen uppoperho Watson’s Fancy on scotlantilaisen Donald Watsonin käsialaa. Perho ei varsinaisesti varmastikaan pyrkinyt jäljittelemään mitään erityistä hyönteistä. Jos esikuvia haluaisi etsiä luonnosta, ehkä irlantilaistyylisten bibio-perhojen tapaan karvasääsket voisivat olla lähimpiä jäljittelykohteita. Kukaan ei kuitenkaan tarkalleen tiedä, mitä Watson mietti perhoa suunnitellessaan.
 

Watson’s Fancy perhon värimaailma on vastaavaa, kuin Juutuan yö -perhossa, mustaa ja punaista. Punamustille perhoille on monen perhokalastajan rasioissa omat paikkansa milloin streamerina, uppoperhona kuin lohiperhonakin.

Perho on peräisin ainakin jo 1900-luvun aivan alkupuolelta. Se on ollut tunnettu perho jo 1920-luvulla, jolloin se ikuistettiin muiden muassa W:m Walleniuksen Urheilukalastajan käsikirjan kuvatauluun nimellä Watson’s Faney. Suomalaisittain kiinnostavaa on myös se, että perho mainittiin Ogden Smiths:n The Flyfisher’s illustrated Reference Book:issa Suomeen suositelluissa perhoissa. On vaikeaa tietää, kuinka suosittu perho eri aikoina on ollut Suomessa. Sen sijaan Scotlannissa ja Irlannissa se on ollut yleinen perhomalli.
 

 

Perhosta on jonkin verran eri variaatioita lähinnä runkomateriaalien osalta; joko dubatulla tai runkosilkistä sidotulla rungolla, joka kuitenkin aina jakaantuu kahteen suunnilleen yhtä suureen osaan punaista ja mustaa. Tavalliseen tapaan vanhoissa perhoissa ohjeesta riippuen kierre on ollut vaihtelevasti joko kultaa tai hopeaa ja joko metallilankaa tai soikeaa tinseliä.

 

Vanhoissa Hardyn luetteloissa (kuva yllä) perhon viidakkokukkoposket on korvattu pienellä kaistaleella valkokärkistä sorsan siipipeilisulkaa. Ylempänä kuvassa nairobilaisessa valmisperhossa puolestaan posket ovat helmikanaa. Nämä ovat helppoja tapoja tehdä perhoista Cites-materiaalivapaita kalastusperhoja.

Watson’s Fancy

Koukku: Uppoperhokoukku esim. kokoa 6 – 12
Lanka: Musta
Pyrstö: Kultafasaanin töyhtö
Kierre: Kulta- tai hopealanka tai soikea tinseli
Runko: ½ punainen ja ½ musta silkki tai dubbing
Häkilä: Musta kana tai kukko
Siipi: Kaistaleet mustaa ankan siipisulkaa, jonka sivuille vaaleakärkiset "posket" viidakkokukkojäljitelmäksi
Pää: Musta
 

 

Lähteitä: 

Tom stewart: Two hudred Popular Flies and how to tie them (1979). 

A.Courtney Williams: A Dictionary of Trout Flies (1949).  

 * * *

Lisää perhoja löydät blogin perhohakemistosta

Blue Dun & Iron Blue Dun (Allcockin tyyliin sitoen)

Tämän jutun sidontaohje syntyi purkamalla vanha Allcockin Blue Dun perho ja opettelemalla siitä, miten sadan vuoden takaisen ammattilaiset sitoivat perhojaan. Teksti on tiivistelmä jutusta, jonka tein Perhokalastus-lehteen 3/2019.  

Blue Dun

Päivänkorentojäljitelmä Blue Dun on vanhimpia tunnettuja perhoja. Se esiteltiin ensimmäisen kerran kirjallisuudessa jo Charles Cottonin toimesta vuonna 1676 useampanakin versiona mutta ilman määritelmää, mitä surviaislajia perho tarkalleen jäljitteli. Sillä on voinut jäljitellä koukkukokoa ja värisävyä muunnellen useammankin eri harmaan- tai oliivinsävyisten päivänkorentojen esiaikuisia tai ehkä jopa aikuisiakin. 

 

Koukku on usein kokoa 14. Jäljittelykohteita perholle löytyy Suomestakin.
Perhon nimen blue viittaa siniharmaaseen, ei varsinaiseen siniseen. Dun puolestaan on  ruskeanharmaa tai hiirenharmaa värisävy, joka usein perhonimessä viittaa päivänkorentojen harmaasävyisiin esiaikuisiin (subimago). 

 

Perinteinen materiaali runkoon on piisamin harmaa pohjavilla, kuten myös jäniksen korva- tai vartalokarva. Jänisrunkoinen versio vivahtaa märkänä enemmän oliiviin. Cotton puolestaan neuvoi kampaamaan tiheällä ohutpiikkisellä kammalla mustan englanninvinttikoiran (black greyhound) niskakarvoja ja kamman piikkeihin tarttuva pohjavilla olisi täydellisintä runkomateriaalia Blue Dun -perhoille. 

Perinnehakuinen sitoja voi varata takataskuunsa tiheäpiikkisen kamman, jos vastaan sattuisi tulemaan mustia vinttikoiria, mutta ihan yhtä hyvin toimivat myös tavalliset nykyaikaiset harmahtavat dubbingit, joita Cottonilla ei vain ollut käytettävissään 340 vuotta sitten.
 

 

Myös perhon pyrstö ja häkilä ovat erilaisia harmaita perhon nimeäkin kantavia värisävyjä kukkoa tai kanaa ja siivet vaaleahkoja harmaansävyisiä sulkamateriaaleja, kuten sinisorsan siipisulkaa. Huomioi perhojen pirkät pyrstöt. Kuvan päivänkorento on mallina pyrstön pituudesta. Perhosta on uppo- ja pintaperhoversioita sekä muunnoksia, kuten G.E.M. Skuesin hyvin vaalea lokinharmaa Little Pale Blue Dun.
 

Blue Dun (perinteinen resepti)

Koukku: Numero 14 uppoperhokoukku
Lanka: Oliivi tai vihreä pearsall’s gossamer + tummaa sidontavahaa. Tavallinen musta tai oliivinvihreä sidontalanka käy hyvin.
Pyrstö: Kolme pitkää harmaata tai harmaanruskeaa (blue dun) kukko- tai kanahäkilän siikasta. Uppoperhossa kukonhäkilä on pehmeää.
Runko: Hiirenharmaa dubbing
Häkilä: Harmaanruskea pehmeä kukko tai kana
Siipi: Harmaa levysiipi esim. sorsan siipisulasta.
 

Iron Blue Dun

Tummasävyinen ”raudansiniharmaa” Iron Blue Dun jäljittelee sukeltajasurviaisen esiakuista (esim. Baetis niger). Perhon tunnusmerkkejä ovat yleensä tummanharmaa väritys ja usein myös punainen perä. Perho sidotaan yleensä pienikokoisiin numeron 14 - 16 koukkuihin. 

Iron Blue Dunin siivet ovat usein tumman sinertävänharmaat tai musteenväriselle vivahtavat (inky blue), esimerkiksi värjättyä sorsan siipisulkaa. Vanhoissa ohjessa on siipenä värjättyä kottaraista ja erikoisempiakin sulkamateriaaleja. Myös siivettömiä jäljitelmiä löytyy, kuten tumma sinertäväsävyinen Snipe and Purple spider.

 

Runko ja häkilä ovat tummemmat kuin Blue Dun perhossa. Perinteisiä materiaaleja ovat olleet kontiaisen karva ja tummanharmaat pohjavillat. Tavallinen tumma siniharmaa tai harmaa ohut dubbing sopii perhoon hyvin. Häkilöiksi suositellaan jossain vanhoissa ohjeissa esimerkiksi naakkaa, mutta tummanharmaa, jopa lähes musta kukko tai kana on perinteinen ja toimiva materiaali.
 

Allcockin vanhassa perhokuvastossa Blue Dun ja Iron Blue Dun uppoperhot eroavat toisistaan lähinnä värisävyjen tummuudessa mutta Iron Blue Dun pintaperhossa on tunnistettava punainen perä. Samoille perhoille ja niiden esikuville on ollut paljon muitakin nimiä. Iron Blue Dun -perhosta brittiläinen perhokirjailija A.Courtney Williams kertoo saaneensa aikoinaan ohjeen, ettei kalastus mene koskaan pahasti pieleen, jos sen aloittaa kyseisellä perholla.

Myös Suomessa Blue Dun ja Iron Blue Dun on tunnettu jo pitkään. Kummatkin perhoista löytyvät värikuvina jo sekä A.E.Salmelaisen Urheilukalastus -kirjasta (1904) (yllä kuvassa) että W.m Walleniuksen Urheilukalastajan käsikirjasta (1923).

 

 

 

Iron Blue Dun: (Mr.Skues:in mukaan)

Koukku #16,
Lanka: Punertava, esim. crimson tai claret
Pyrstö: kaksi harmaata tai ruskeanharmaata siikasta
Perä: jätetään muutama kierros punertavaa sidontalankaa näkyviin
Runko: hyvin vahattuun lankaan kiedottua harmaata tai tumman siniharmaata dubbingia, esim. pohjavillaa.
Häkilä: lähes musta kana
Siipi: tummanharmaa tai siniharmaa, esim. sorsan siipisulasta  (joskus värjätty sinumustaksi "inky".)

 

 

Blue Dun -perhojen sitominen

 

Tämä ohje, kuten yllä totesinkin, on tehty purkamalla vanha huonokuntoinen uppoperho todennäköisesti yli sadan vuoden takaa. Alla kuvassa näkyy ehyt malliperho ja puretut materiaalit vastaavasta perhosta.

Otin purkamisesta kuvat mahdollisimman monesta vaiheesta ja käänsin niiden järjestyksen päinvastaiseksi, alkamaan tyhjältä koukulta. Perhon purkaminen oli erittäin opettavaista. Monta pientä niksiä jäi näistä elämään perhonsidontaani.

1. Ensimmäinen huomio on, että paksu silkkilanka, joka on todennäköisesti musta Pearsall's Gossamer, on tuplattu. Lanka on kaksinkertainen ja kevyesti kierretty yhteen sekä vahattu varsin vahvasti. Lanka oli tarttunut koukkuun kuin liimattuna. Varsinaista pohjustusta ei ole ollenkaan.

2. Gutti-peruke lähti heti sidontalangan ensimmäisillä kierroksilla kiinnittymään perhoon. Gutti tuli koukun sivulle.

 

3. Pohjustus viedään lähelle koukun mutkaa..
 

 

4. Ja seuraavilla parilla kierroksella jo kiinnitetään pyrstö. Pyrstö on huomattavan pitkä ja tulee melko perälle koukun mutkaa kohti.

5. Seuraavaksi kaksinkertaisen langan väliin tehdään dubbaus.

 

6. Runko dubataan kartiomaiseksi, rintakehällä (thorax) on eniten dubbausta.

 

7. Seuraavaksi kiinnitetään häkilä ja kierretään se paikoilleen

 

8. Siivet mitoitetaan yltämään koukun mutkaan. Ne kiinnitetään vähäisillä lankakierroksilla.

9. Tämän jälkeen pää muodostuu lähinnä siiven kiinnityksestä ja solmuista. Pää on lakattu mustalla lakalla.

10. Perho on valmis. Iron Blue Dun perhoon voi jättää punaisesta langasta kierros tai kaksi pyrstön tyveen näkyviin ja sävyt ovat kauttaaltaan varsin tummat. Little Sky-blue Dun -perhossa kaikki sävyt ovat huomattavan vaaleita "lokinharmaita", eli sorsan siipisulan vaaleinta osaa siivet.

 

Joitain omia sidoksiani vuosien varrelta. 

Vinkkinä: Iron Blue Dun koon 14 pintaperhona on erinomainen kirjolohiperho.

 

 * * *

Lisää perhoja löydät blogin perhohakemistosta

 

Sar-Mul-Mac

Useiden eri pikkukalojen jäljitelmä Sar-Mul-Mac (Sar = Sardine eli sardiini, Mul = Mullet eli kelttikalat ja Mac = Mackerel eli makrilli) on Dan Blantonin käsialaa ja kyseessä on suolaisen veden perho. Perhossa on mm. hienona yksityiskohtana kekseliäästi erivärisistä chenilleistä sidottu pää.

Omaan sidontaani perho tuli pitkälti siksi, että se on The Fly Dressers Guild:in kiltaperhojen (Guild Award Scheme) yksi ns. kultaperhoista, eli korkeimman vaikeusasteen perhoista. Yksi kiltaperhojen haasteista on sitoa aina kolme samanlaista sidosta. Sar-Mul-Mac:in kohdalla jo pelkästään löytää riittävä määrä suunnileen samanlaisia häkilöitä toi haastetta sidontaan. 

Dan Blantonin sivuilta löytyy perhon tarina sekä alkuperäiset sidontaohjeet kyseiselle perholle. Ajattelin kuitenkin päivittää tänne myös oman vaihe-vaiheelta kuvasarjani, kun kuvasin työvaiheet yhden perhon kohdalla. Tämä ei välttämättä ole paras saati ainoa tapa sitoa tätä perhoa, ennemminkin sarja näyttää yhden tavan lähestyä tätä hienoa salttiperhoa.

Materiaalit:
Koukku: Tukeva merikoukku 3/0 (esim. Mustad 34007, Gamakatsu SL-11-3H tai vastaava)
Lanka: Valkoinen vahva lanka
Pyrstö: Valkoinen buctail ja valkoiset kukon satulahöyhenet
Siipeen ja vatsaan: Harmaata, pinkkiä ja punaista buctailia, pinkkiä, viininpunaista ja hopeanväristä flashabousuikaletta sekä grizzlekukon häkilähöyheniä.
Pää: Punainen, harmaa ja valkoinen chenille + silmät.
 

1. Pohjusta koukku tasan puoliväliin (koukun koko pituudesta) Sidonta alkaa tästä koukun puolivälistä. Koukulle pohjustuksen alle voi laittaa vähän pikaliimaa.

2. Kiinntä pyrstö. Huomaa, että tiukin kiristys on keskivaiheilla. Pyrstön puolella viimeiset kierrokset ovat vähän löysempiä, näin karvat ei nouse muddler-päiden tapaan pystyyn. Ylimääräiset tyvet leikataan niin tässä kuin jatkossakin, että pää sitten koko sidonnan ajan kartioituu/ohenee silmukkaa kohti.

 

3. Valmistele häkilät, tyven siikasten leikkaaminen niin, että tyvelle jää pieni "sahalaita" auttaa kiinnittämään häkilät tukevasti.

 

4. Yhteen perhoon 6 häkilää.

 

5. Sido 3 häkilää kummallekin sivulle

 

6. Mahaan valkoista buctailia. Näyttää olevan kaksi tapaa sitoa tämä. Niin, että kaikki materiaalit sidotaan koukun puoliväiin (iso pää) tai osa vähän lähemmäs silmukkaa, kuten tässä, ja hieman pienempi pää sitten)

 

7. ja harmaata selkään

 

 

8. Pinkkiä kummallekin sivulle

 

9. Sitten sidotaan pieni määrä kimalteita selkään. Sidoin neljä kimalletta keskeltä, taitan taakse ja sitten katkaisen pyrstön mukaan sopivaksi. Näin pysyy hyvin paikoillaan.

 

10. Hopeakimalteita sivuille, nämäkin taittamalla

 

 11.  Sitten punaista buctailia sivuille

 

12. Grizzle-häkilät sivuille. Kiinnitys vastaavasti kuin valkoisissakin häilöissä.

 

13. Tästä alkaa pään sitominen. Sido harmaa chenille lenkkinä odottamaan taakse eli kaksi chenilleä kulkee sitten vierekkäin pään yli silmukalle.

 

14. Päähän ensin pari kierrosta punaista ja jatkoksi valkoista. Tässä alle voi laittaa pikaliimaa. Kiinnitys minulla perhon/pään alapuolella mutta kiinnityksen voi myös kätkeä harmaan chenillen alle eli kiinnitys silloin pään päälle.

 

15.  Valkoinen chenille on kierretty paikoilleen ja harmaa chenille-pari vedetty pään yli ja kiinnitetty silmukalle. Sitten ihan koukun silmukalla olevaan sidintalangan solmukohdan lakkaus vaikka pikaliimalla, niin kestää. Katso, että lakkaa ei mene chenillen päälle.

 

16. Silmien kiinnitykseen on monia tapoja ja soveltuvia silmiä on monia. Itse liimasin 3D-tarrasilmät pikaliimalla. Pyykkipojalla tukeva ja tarpeeksi pitkä puristus auttaa liimaamaan silmät paikoilleen.

 

 17. Valmista tuli. Tavoitteena oli kolme samanlaista perhoa.
 

 

 * * *

Lisää perhoja löydät blogin perhohakemistosta