Pari kesää sitten sidoin versioita matalalla kelluvasta sokkopaarmajäljitelmistä. Vaikka perho kalastikin kohtalaisesti, en ollut siihen erityisen tyytyväinen. Vähän kerrassaan eri välivaiheiden kautta perho muotoutui nykyiseen malliinsa ja osoittautui toimivaksi, muiden muassa harjusperhona. Esittelin perhon tarkemmin Perhokalastus -lehdessä 4/2020.
Perhon runkoon tuli riikinkukkoa ja keltaista strutsia, siipi oli aluksi cree-kukon tai -kanan häkilänkärjet mutta myöhemmin sidoin perhot CDC-siivellä kelluvuuden ja näkyvyyden parantamiseksi. Cree-siipinen versio sinällään kalastaa hyvin, välillä jopa paremmin, kuin CDC-siipinen, mutta kalan jälkeen se vaatii useammin perhon vaihdon tai ainakin kunnon kuivauksen.
Perho ei ollut enään pelkkä paarma- tai kimalaisjäljitelmä, vaan
ennemminkin ”pörriäinen”; yleisjäljitelmä monille muillekin
keltamustille ja kellanvihreille hyönteisille, joita luonnossa riittää
kukkakärpäsistä pistiäisiin ja koppakuoriaislajeihinkin.
Keltamustia hyönteisiä löytyy kaikkialta aivan pohjoisimpaankin Suomeen saakka. Veteen pudonneet maahyönteiset ovat mieluista sattumaravintoa kaloille.
Sanan ”pörriäinen” varmastikin yksi muistetuimpia ja viihdyttävimpiä käyttöjä on Eduard Uspenskin lastenkirjassa Fedja-setä, kissa ja koira, jossa utelias Posteljooni Petshkin keskustelee puhuvan naakan kanssa: ”Kop kop. Kuka siellä? Minä täällä, posteljooni Petshkin. Toin teille Pörriäisen.” Kirjaa luettiin lapsen iltatarinana ja sen jälkeen keltamusta kesäperho sai lempinimensä Petshkinin mukaan.
Petshkinin pörriäinen
Koukku: Fulling Mill FM5020 koko 10
Lanka: Musta
Runko: Riikinkukon silmähöyhenen siikanen ja keltainen strutsin siikanen.
Kierre: sidontalanka vahvistamaan sidosta
Siipi: Kaksi cree-kukon häkilähöyhenen kärkeä tai harmaa ja valkoinen CDC-höyhenen kärki.
(Jalat: Kaksi riikinkukon miekkahöyhenen siikasta, sidotaan kummallekin puolelle runkoa.)
Häkilä: Lyhytsiikasinen musta pintaperhokukko
Pää: Musta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti