torstai 29. kesäkuuta 2017

Jersey Herd






1950 - 1960 -luvuilla suositun Jersey Herd -pikkukalajäljitelmän kehittäjä on Tom Ivens ja perhon nimi viittaa maitopulloon, jonka korkin suojafolio oli alkuperäinen runkovärkki. Perho on ollut monelle myöhemmälle sidokselle innoittajana ja pohjana. 

Jersey Herdistä, kuten yleensä muistakin perhoista, on useampia muunnoksia. Aikoinaan alkuperäisen folion tilalle noussut litteä kuparitinseli oli hankalasti saatavaa materiaalia. Sitä leikattiin ohuesta kuparilevystä tai se korvattiin kultatinselillä, mylarilla ja erilaisilla punoksilla. 

Muunnoksia ovat esimerkiksi 
Silver Herd, jossa runko hopeatinseliä
Red Tagged Herd, hopearunkoinen ja pyrstönä tupsu punaista villaa
Yellow Herd, keltaisella häkilällä varustettu hopearunkoinen versio

Oma muunnokseni, joka on pääsemässä kesällä 2018 koeuittoihin etenkin syvemmille ahvenvesille, on Tube Herd (Jersey Herd Tube Fly), joka yksinkertaistaa Herdin sitomista aika tavalla. Sidoin Herdista erilaisia perus putkiperhoversioita erilaisilla häkilöillä. Kuvan versioissa on oranssia marabouta normaalin häkilän tilalla.

Tube Herd:
Kupariputki
Lanka: Musta
Häkilä: Oranssia kukkoa tai esim. marabouta
Siipi: Vihreä flashabou + riikinkukon herl (n. 10 kpl)
Pää: Riikinkukon Herl kiedottuna. (laita pään kohdalle pisara pikaliimaa ennen herlien kietomista)

Muita muunnoksia on esimerkiksi muuten normaali Jersey Herd, mutta runko on kiedottu kokonaan ohuesta kuparilangasta painon lisäämiseksi. Yläkuvan Herdeissä käytin runkoihin kahipaketista leikattua foliota, kuparilankaa ja spigotillakin näkyvää vanhempaa copper lurexia.

Jersey Herd

Koukku: 8 - 10 pitkävartinen
Lanka: Musta
Pyrstö: Riikinkukko (Sidonnan lopuksi selkä taitetaan taakse, sidotaan koukun mutkaan ja katkaistaan sopivaan mittaan)
Alusrunko: Silkki/sopiva lanka
Runko: Kuparitinseli tai esim vanhojen ohjeiden "lurex" (mylar) tai kuparifolio.
Häkilä: oranssi kukko, aika lyhyt, kuvastaa ennemminkin eviä, kuin vatsaa
Selkä; Riikinkukko
Pää: Riikinkukko 


Alkuperäisen maitopullon folion sijasta kuparinhohtoinen 
kahvipaketti sai toimia Jersey Herdin runkovärkkinä.

 * * *

Lähteet:

John Roberts: Collins Illustradet Dictionary of Trout Flies, Castle Books, New Jersey 1998

David J. Collyer: Fly Dressing, David and Charles, Newton Abbot, Devon 1975
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti