Olsen

 Kolme muunnosta Olsen -perhosta, alkuperäisessä siipenä on lehtokurppaa

Norjalainen perhokalastaja ja perhonsitoja Magnus Olsen on tullut tunnetuksi Hans Lidmanin kirjasta Lohen Silmä (suom. 1962), samasta teoksesta, jossa Yön Kuningatarkin esiintyy. Lidman nostaa Magnus Olsenin jopa aikansa koko Etelä-Norjan taitavimmaksi onkimieheksi, jolle oli hioutunut joitain omintakeisia tapoja kalastukseen, kuten suuri kannellinen vasu kalakonttina selässä. Olsen paneutui perhokalastukseen varsin syvällisesti, tutkimalla syönnöksiä ja sitomalla perhoja sen mukaan.

Olsen -perho oli yksi hänen sidoksistaan ehkäpä 1900 -luvun alkupuoliskolta, joka poikkesi muista perhoista. Se osoittautui todelliseksi ottikoneeksi, joka parin vuoden päästä tunnettiin Ljörlaakson parhaana perhona. Olsen antoi kopion perhosta kalatoverilleen, joka lähettikin sen Olsenin tietämättä Mustadille jäljennettäväksi ja jonne perho päätyi sidontaohjelmaan luonnollisestikin nimellä “Olsen”.

Suomessa perhon esittelee ainakin Toivo Mäkinen Perho-onginnan perusteissaan jopa kuvataulussa, mutta siinä siipi ehkä painoteknisistä syistä tms on täysin musta. Mäkisen mukaan perholla voi jäljitellä pohjoisia Capnia Atra ja nigra koskikorentoja. Perhon tunnettu resepti löytyy ainakin S.Lumme – J.Pusa “Perhonsidonta” -kirjasta.

Kuvissa olevat sidokseni ovat siipimateriaalin puolesta muunnoksia, sidoin näitä kana- ja fasaanisiivellä, alkuperäisessä on siipi lehtokurppaa.

Olsen

Koukku: 8 – 14

Pyrstö: vaalea ginger-kukko

Kierre: kapea soikea kulta

Runko: Takaosa sitruunankeltainen villa ja etuosa punainen villa

Häkilä: Ginger -kukko

Siipi: lehtokurpan siipisulka

Lähteet:

Hans Lidman: "Lohen Silmä"Otavan kirjapaino, Keuruu 1962

Simo Lumme & Juha Pusa: "Perhonsidonta", Otava, Helsinki 1993

Toivo Mäkinen: "Perho-onginnan perusteita", WSOY, Porvoo 1964