Parmachenee Belle ja African Belle

  

Parmachenee Belle (usein myös "Parmachene Belle") vie Amerikan mantereelle, USA:n ja Kanadan rajamaille  Parmachenee -järven rannalle Maineen. Järven nimeä kantavan clubin jäsen Henry Parkhurst Wells kehitti 1800 -luvun lopulla perhon, joka löytyy esimerkiksi jo 1900 -luvun alkupuolen Hardyn luetteloista ja se tuli suosituksi myös esimerkiksi Britanniassa järviperhona.

H.P. Wells oli New Yorkin Brooklyissä asuva lakimies ja kirjailija (Fly Rods and Fly Tackle 1885, The American Salmon Fisherman 1886 ja City Boys in the Woods 1890) sekä aktiivinen kalastaja, jonka retket kohdistyivat muiden muassa Camp Caribou:lle Parmachenee järven rannoille. Paikka oli syrjäinen, hieman alle 30 kilometriä lähimmästä asutuksesta. 

Parmachenee Bellen värimaailmasta on noussut keskustelua, mitä se tarkalleen jäljittelee. Wellsin teoria kovasti yksinkertaistaen oli, että kalat ottavat perhoihin, jotka ovat tuttuja niiden (ravinnon) värimaailmasta. Hän testasi teoriaa sitomalla perhon, joka jäljitteli raudun omaa vatsaevää. T.D. Overfield toteaa: 

"Oliko Wells teoriassaan ihan tosissaan vai kirjoittiko hän osittain kieli poskessa, emme saa koskaan tietää mutta joka tapauksessa perhosta on tullut yksi suosituimmista uppoperhoista." 

Perhosta on hieman toisistaan poikkeavia sidontaohjeita. J.Veniard antaa ohjeeksi perhon, jossa pyrstö rakennetaan punaisesta ja valkoisesta kaistaleesta (toisin, kuin yllä kuvassa minun sidoksissa, joissa valkoinen myös yläpuolella) kun taas Hardyn kuvastossa perholla on punainen häkiläpyrstö. Perhon pyrstössä ja häkilässä voi olla myös yleisen sidontatavan mukaan punaista ja valkoista kukkoa sekoitettuna, mutta kuvassa se ei ainakaan erotu.

Parmachenee Belle (Veniardin mukaan)

Koukku: Uppoperhokoukku (14 - 10)

Pyrstö: Valkoinen ja punainen kaistale sorsan/ankan siipisulkaa, punainen yläpuolella

Runko: keltainen silkki

Kierre: Litteä kulta

Häkilä: Punainen kukko (usein myös punainen ja valkoinen kukko)

Siipi: Valkoinen, punainen ja valkoinen kaistale sorsan/ankan siipisulkaa

T.D.Overfield antaa sidoksen, jossa siiven materiaalit ovat päinvastaisessa järjestyksessä (valkoinen kaistale keskellä), runko on sitruunankeltaista mohairia dupattuna ja siinä on hopeakierre.

Parmachenee Belle (Hardyn kuvastosta)

Pyrstö: Punainen kukko (Voi olla myös alla valkoinen ja päällä punainen kukko)

Runko: Keltainen silkki

Kierre: kapea litteä tinseli

Häkilä: Punainen kukko (voi olla myös valkoinen ja punainen kukko)

Siipi: Valkoinen, punainen ja valkoinen sordan tai ankan siipisulan kaistale

Pää: musta

Kuvan Hardy-version pääsin sitomaan samaan Hardy fly hook d.e. #6 -koukkuun kuin kuvaston mallissakin.

Parmachenee Belle pintaperhona:

Ogden Smithin "The Flyfishers' illustrated Reference Book" (London, 1930 -luku, tarkempi vuosi tuntematon), esittelee Parmachenee Bellestä myös pintaperhoversion:

Pyrstö: Punainen ja valkoinen kukko

Runko: Keltainen silkki

Kierre: ohut kultakierre

Häkilä: punainen ja valkoinen kukko

Siipi: Kaistaleet valkoisesta sorsan/ankan siipisulasta sidottuna pystyyn ja selkeästi jaettuna (Upright split quill wings)

Parmachenee Belle Suomessa

Parmachenee Belle esitellään suomalaisessa perhokirjallisuudessa ainakin jo opetusneuvos Toivo Mäkisen perhokirjoissa. Hän esittelee perhon muiden muassa "Onkiperhoja Sitomaan" -kirjassa ja mainitsee sen omia suosikkiperhojaan esittelevässä artikkelissa "Minun perhoni" Metsästys ja Kalastus -lehdessä 1973 Captain -perhon kohdalla:

"Sanomani ominaisuudet ovat sen (Captain -perhon) pelastaneet  joutumasta romukoppaan, mutta elleivät tavat ensi kesänä - jo neljäntenä kokeilukautena - parane, palaan entiseen rakkauteeni Parmachene Belleen, kuuluisaan kanadalaiseen (alunp. USA) rautuperhoon." 

Mäkisen perho-ohje on vastaava kuin y.o. Hardyn ohje, mutta todennäköisesti niukemmaksi ja kapeampisiipiseksi sidottuna, kuten hänen tunturilapin perhoissaan näytti olevan tapana. 

African Belle

Afrikan mantereelle löytyy oma Bellensä, joka esitellään Bill Hansford-Steelen kirjassa "African Fly-Fishing Handbook". Perho poikkeaa paljonkin Parmachenee Bellestä, yhteistä on lähinnä nimen "Belle".

Koukku: Uppoperhokoukku (esim 12 - 10)

Pyrstö: Kultafasaanin tippet

Runko: 2/3 punainen dubbin (hylje tms) ja 1/3 keltainen dubbing

Kierre: kapea hopeakierre

Häkilä: Helmikanan pilkullisesta höyhenestä

Siipi: kaistaleet sinisorsan siipipeilin valkokärkisestä osasta (kuten esim. Heckham Peckham -perhossa)

 

Lähteet: 

T. Donald Overfield, "50 favourite Wet Flies", A & C Black Publishers Ltd, London 1986

Ogden Smithin: "The Flyfishers' illustrated Reference Book", London (1930 -luku)

John Veniard:"Further Guide to Fly dressing", A & C Black Publishers Ltd, London1972

Bill Hansford-Steele "African Fly-Fishing Handbook", Southern Book Publisher 8Pty) Ltd, Cape 

 Town 1997

Hardy: "Anglers Guide" 1938

Toivo Mäkinen: "Onkiperhoja sitomaan"  KKK, Valkeakoski 1965

Toivo Mäkinen: "Minun perhoni,", Metsästys ja Kalastus 5/1973