Taimensuvannolla Tansaniassa

Vuosien varrella olen kuullut usein juttua Kilimanjaron vuoripurojen taimenista. Pitkin Afrikan mannerta aiemmat siirtomaaisännät olivat tuoneet mukanaa paloja kotimaistaan, ja niiltä jäljiltä voi esimerkiksi Etelä-Afrikassa kalastaa eurooppalaista ahventa ja Tansaniassa taimenta ja kirjolohta. Työyhteisömme perhokalastava joukko oli kasvanut viimeisen vuoden aikana jo kolmeen, ja nyt näytti siltä, että osuisimme kaikki samaan aikaan Arushaan. Siispä kalaretkeä suunnittelemaan. Meidän perhe tarvitsi lisäksi lomareissumme yhteyteen paikan, jossa muutkin perheenjäsenet löytäisivät mukavaa tekemistä ja jossa voisimme pysähtyä juhlimaan lapsen syntymäpäivää.

 

Meru- ja Kilimanjaro vuorien välimaastossa, vajaan tunnin ajon päässä Arushan keskustasta Merun alarinteellä näytti olevan paikka, jossa kaikki tavoitteet täyttyisivät. ”Taimenet” olisivat tosiasiassa istutettuja kirjolohia, mutta se ei haitannut. Eikä paikan puitteet tuottaneet pettymystä. 1900 –luvun alussa rakennettu vanha saksalaisvaikutteinen kartano puutarhoineen ja hevosineen, kirkasvetinen vuoripuro, joka tilan kohdalla leveni pienen lammen kokoiseksi ja aika syväksi suvannoksi.
 

 

Majoitus ja palvelu olivat upeita. Eikä alueen omista vastapaahdetuista pavuista keitetty vahva kahvi ainakaan vähentänyt viihtyisyyttä. Eteisaulan seinälle ripustetut pari eläkkeelle jäänyttä bambuvapaa ja niiden Hardy-kelat kertoivat perhokalastusta tapahtuneen suvannossa jo pidemmän aikaa. Seinältä löytyi kalastajien lainattavaksi myös uudempaa kalustoa. Sää oli myös mukavan viileä, Merun juurella saa heinäkuussa käyttää villapuseroa.

 

 

Perhe alkoi tutkia kartanoa, me kolme perhostelijaa lähdimme suvantoon. Saimme käyttöömme gondolityyppisen veneen, jossa oli tilaa heitellä, ja veneen perään ”river keeperin” melomaan. Hän ei ollut ensimmäistä kertaa perhostelijoita kyydissä. Melonta oli täysin äänetöntä ja sopivan hidasta. Heittelimme ja katselimme upeita maisemia. Pitkäkarvaiset valko-mustat colobusapinat lörpöttelivät puiden yläoksilla. Lintuja ui vedessä ja oli rannan puissa. Pieniä kaloja näkyi kirkkaassa vedessä. Viivyimme suvannolla tunnin tai pari. Lohikalaa emme saaneet.

 

 

Työtoverini lähtivät paluumatkalle. Perheemme jäi lodgeen jatkamaan. Illalla auringon laskiessa ennätin käydä taas pienen mutkan suvannolla. Perhoa vietiin, kun joen alkuperäisemmät asukkaat, lukemattomat kullanväriset viiksekkäät ”barbukset” kisailivat perhosta. Lohikaloja ei taaskaan tullut.

 

 

Seuraavana päivänä kävin vielä lasten kanssa pienen mutkan suvannossa. Barbuksia kiinnosti perhot jälleen.

 

 

Juttelin ”river keeperin” kanssa ja hän pahoitteli, ettei nyt suvannossa mahtaisi olla montaakaan lohikalaa. Suvantoa oltiin juuri puhdistetamassa liiasta levästä ja turhista ravinteista ja vasta sen jälkeen siihen istutettaisiin uudet asukkaat. Muutaman viikon päästä suvannossa voisi olla ihan eri tavalla elämää. Keneltäkään meistä ei veloitettu kalastuksesta maksua, ja jo pelkkä paikan viihtyisyys ja edes kalojen mahdollisuus olivat kaiken vaivan arvoista. Ehkä ensikerralla sitten sama mutta lohikalojen kanssa.

 

 

Linkki lodgen kotisivuille: Ngare Sero