lauantai 10. helmikuuta 2018

Dunkeld Bumble ja muita Bumble-sidoksia


Irkkutyyliset Bumble-perhot ovat usein varsin tuuheiksi sidottuja häkilöityjä uppoperhoja. Bumble-perhot mainitaan erityisesti harjusperhoiksi, joihin muutkin lohikalat narahtavat, ja niille on varsin paljon eri sidoksia samojen nimien alla. A.Courtney Williams toteaakin A Dictionary of Trout Flies -kirjassaan yleisesti bumble-perhoista että ”on varsin vaikeaa nimetä parhaat (alkuperäiset) bumble-sidokset, koska jokaisella kalamiehellä on hänen omat sidoksensa”.Useissa Bumbleissa on etuhäkilänä närhen sini-mustaa siipisulkaa, mutta sen voi korvata sinisellä helmikanalla tai muulla sopivalla häkilällä. Pyrstö on usein tukeva nippu kultafasaanin tippet-siikasia. Bumble-perhon paikka on yleensä perholitkan ylimmäisenä perhona, mutta niillä voi kalastaa muutenkin.
 
Dunkeld Bumble (MP) (kuva yllä)

Oma versioni on aiemmin esitellyn skottilaisen Dunkeld-perhon pohjalta bumble-tyyliin sidottu uppoperho, jonka sidoin perinteiseen numero 7 limerick-koukkuun.  Perho voisi toimia litkan yläpäässä tai ihan myös sellaisenaan esimerkiksi järvikalastuksessa, aika tulee sen sitten näyttämään.

Koukku: Uppoperhokoukku esim. 12 - 8Pyrstö: Kultafasaanin töyhtö
Kierre: Ohut soikea kulta
Runko: Litteä kulta
Runkohäkilä: Oranssi kukko
Etuhäkilä: Ruskeakuvioinen kana
Pää: Chartreuse sidontalanka

Olive Bumble (MP)
 

Olive Bumble on hyvin perinteinen irlantilainen bumble-perho, josta omat versioni tein pienin muunnoksi, koukkokokoihin 12 - 8.  Oiiveihin sidoksiini käytin etuhäkilänä ruskeaa kanaa ja runkohäkilänä vaaleanruskean päälle värjättyä oliivia.

Koukku: 12 - 8 uppoperhokoukku
Pyrstö: Kultafasaanin tippet
Kierre: Ohut soikea kulta
Runko: Oliivi dubbing (perinteisesti hylje)
Runkohäkilä: 1 - 2 oliivia kukonhäkilää
Etuhäkilä: Ruskea kana
Pää: chartreuse



Clan Chief Bumble (MP)



Tämä ”klaanijohtajan kimalainen” on Skotlannista Etelä-Uistin saarelta Kapteeni John Kennedyn käsialaa oleva modernimpi irkkutyylinen bumble-perho. Perhossa pyrstö on usein fluoresoivia keinokuituja, itse sidoin fluoresoivista villoista.  Tästäkin perhosta löytyy mm. violetti-musta- ja claret-mustahäkiläisiä versioita. Joka tapauksessa zulu-tyyppinen palmerperho, jossa yhdistyy punaista, keltaista, fluorivärejä ja mustaa ja punaista häkilää tulee saamaan varmasti peliaikaa, kunhan taas sopivien vesien ääreen pääsee.

Tyypillinen sidos voisi olla seuraava:
Koukku 12 – 8 (pienempääkin kannattanee kokeilla)
Pyrstö: Punainen ja keltainen FL-keinokuitu tai villa
Kierre: Ohut soikea hopea tai hopealanka
Runko: Musta dubbing
Runkohäkilä: Musta ja punainen kukko yhdessä kierrettynä
Etuhäkilä: Musta kana (myös punainen helmikana jne)
Pää: Musta


Muita Bumble-sidoksia

Orange Bumble (A.C.Williams)
Koukku: 12 - 14 
Runko: Oranssi silkki
Kierre: Riikinkukon miekkahöyhenen siikanen ja kultakierre
Runkohäkilä: Honey-dun -kana
 
Yellow Bumble (David Foster)
Koukku: 12 - 14
Runko: Keltainen silkki
Kierre: bronssiin vivahtava riikinkukon silmähöyhenen siikanen 
(+kultakierre häkilän kiinnitykseen)
Häkilä: Blue dun -kana

 
 * * *
Lähteet:


Taff Price: Fly Patterns, an international guide, Blandford, London 1997
A.Courtney Williams: "A Dictionary of Trout Flies", A&C Black, London 1949

Fly Fishing Ireland: https://www.flyfishingireland.com/products/clan-chief-bumble


***

Lisää perhoja löydät blogin perhohakemistosta


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti