torstai 1. joulukuuta 2022

Jouluperhoja uistinkalastajalle

 

Tämä tarina alkoi muutama vuosi sitten, kun pohdiskelin joululahjoja tuttavilleni. Mietin, kenelle kaikille voisin antaa jotain perhopenkissä syntynyttä lahjaksi. Silloin pompsahti mieleeni sukulaiseni, joka oli saanut perhoja lahjaksi varmaan siitä asti, kuin olin perhoja sitonut. Edelleenkään hän ei kalasta perhoilla, vaan laajasti monilla muilla kalastustavoilla. Muistin erään kesäisen illan varastoa siivoillessamme, kun hän otti esiin rasian, jossa oli sidos poikineen: ”Täällä on näitä sinun sitomia perhoja. Hienoja ovat.” No niin. Olipas niitä tosiaan kertynyt. Ehkä tänä jouluna jotain muuta sitten.

Allcockin ja Weberin kuluneita kuvastoja selaillessa vastaan tuli useita perhoja, jotka oli kiinnitetty lipan perään; lippaperhoja tai perholippoja. Kävin tutkimassa omat uistinrasiani, millaisia perhoja nykyaikaisempien lippojen koukuissa oli. Monet olivat lähinnä pelkkiä häkilöitä iskupisteenä lipan perässä. Helppoa, halpaa ja nopeaa, ja varmasti myös toimivaakin.

Vanhat perholipat puolestaan olivat ensisijaisesti perhoja, jopa klassisia lohiperhoja, joiden eteen kiinnitettiin lippa. Lippa saattoi olla metallia tai helmiäistä. Hankin malliksi ja sain lahjaksikin muutamia vanhoja lippaperhoja. mitä hienoimmat perhot olivat saaneet jatkeekseen kuparisen lipan. Ehkä tässä olisi seuraava jouluperhojen idea. Voisinkin sitoa muutaman perhon yksihaaraisiin suurisilmäisiin uistinkoukkuihin, joita sitten voisi vaihtaa haluamiinsa uistimiin. Yksihaaraisten ja väkäsettömien yleistyminen uistimissa on ollut ihan tervetullutta kehitystä. sopivia suurisilmäisiä koukkuja on paljonkin ja silmukkaa on sekä vaaka, että pystysuunnassa. 

 

Vanhoissa lippaperhoissa koukku oli usein ihan normaali suorasilmäinen perhokoukku, kun perhon kiinnitys tapahtui suoraan lipan rautalankaan ilman uistinrengasta. Vaapun perässä punertava tai oranssi perho mallaisi kalan pyrstöä. Toimisiko tinseli tai streameri kumikalalipan korvaajana, vai olisiko kalastuksen tuloksena lippaan kietoutunut karvamytty?

Samalla keksin muutakin, mitä perhomateriaaleista voisi kehitellä joululahjoiksi. Nuorelle onkimiehelle voisin tehdä kilpakohoja ankan siipisulan ruodista. Siiman kiinnikkeet saa putkiperho-osaston silikoniletkuista. Pilkkivälle tuttavalle lahjaksi pilkkiperhoja. siinäpä sitä olisi, käsintehtyä käyttötavaraa perhopenkistä tai ainakin sen vierestä.


Mukavaa joulukuuta kaikille!

 


 * * *

Lisää perhoja löydät blogin perhohakemistosta

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti