torstai 26. tammikuuta 2017

Grouse and Green ja muut Grouse sarjan perhot


Grouse and Green ja Grouse and orange ovat nykyisin ehkä tunnetuimmat laajasta aiemmin etenkin britannian pohjoisosissa suositusta pitkälti järviperhoina tunnetusta sarjasta. Grouse on nummiriekko, mutta muidenkin kanalintujen ruskeankirjavia pyrstösulkia on käytetty siipiin.

Kaikille grouse-sarjan perhoille on yhteistä, että niiden siipi on metsäkanalinnun  ruskeankirjavaa pyrstösulkaa ja runko villaa, tosin joissain ohjeissa mainitaan myös hylje. Pyrstöt ovat yleensä tippet-siikasia mutta myös mallardia ja pyrstöttömiäkin versioita tunnetaan, kuten aloituskuvan punarunkoinen perho.

Suomessa ainakin Walter Aunesluoma oli perehtynyt Grouse -sarjaan ja esitteli sen Perhokalastus, perhot ja perhonsidonta -kirjassaan (1973). Hän oli suomentanut perhojen nimet teeriperhoiksi kuten Viiniteeri (Grouse and Purple), Vihrerteeri (G & Green) ja niin edelleen. Tarkempi suomennos olisi ollut riekko.

Grouse-perhojen sitominen 

 Vanhan pyrstöttömän mallin mukaan sidottu Grouse and Red. 
Yleensä perhon pyrstönä on pieni kimppu tippet -siikasia.


Nummiriekon pyrstösulka on melko hankalaa sidottavaa perinteisellä levysiipitavalla, jossa sulasta leikataan kaistaleet siikasia siiviksi. Katkaisemalla symmetrisestä pyrstösulasta noin 1 cm pätkä ruotia siikasineen, siipisen sitominen on paljon helpompaa. Siiven voi sitoa neljään eri asentoon: "oikea puoli" ulospäin siiven pitkät sivu alas tai ylöspäin ja vastaavasti myös "nurja puoli" (eli sulan kiiltävä alapuoli) ulospäin ja samoin siinäkin sitten pitkät sivut ylös tai alaspäin. Tässä valmiissa perhoissa (jollainen myös aloituskuvassa) on sulan nurjapuoli ulospäin ja pitkäsivu alaspäin, jolloin siipi aukeaa kauniisti perhon sivuille.








Grouse-sarjan perhoja 




Yllä yhteiskuvassa olevia perhoja alkaessani sitomaan, huomasin, 
etteihän minulla ollutkaan sopivaa kanalinnun pyrstöä vaan 
vain vartalohöyheniä, joita käytin kaikissa kuvan perhoissa siiveksi. 
Ohuempi vartalohöyhen eroaa hieman myös kuvioinniltaan. 

Olen löytäyt ainakin 14 eri värivariaatiota Grouse -perhoista, joista kaikki olivat olleet saatavilla mm. Ogden Smithin perhovalikoimassa: Grouse and..

Amber, Black, Blue, Brown, Claret, D.Claret, Gold, Green, Grey, Orange, Purple, Red, Silver ja Yellow.

Pyrstö  on Grouse sarjan perhoissa yleensä poikkeuksetta 3-5 siikasta kultafasaanin tippet mutta Grouse and Green -perholle annetaan myös ruskea mallard pyrstövaihtoehdoksi.

Häkilöissä on myös eroja: G&Green häkiläksi on merkitty tumma inkivääri (kuten kuvan vasemman reunan perhoissa), G&Orange:lle punertava kukko (red) ja G&Purple:lle musta häkilä. 

Hardyn “the Hardy book of flies” -kirjan jokaisessa Grouse -perhossa on tippet pyrstö ja musta häkilä, kuten kuvan oikean laidan perhoissa. 

Ogden Smith:in kuvastossa puolestaan on ruskeakuvioiset pehmeät metsäkana (tai esim. Fasaani) häkilät kuten kuvan keskimmäisellä pystyrivillä.

Grouse and Green:

Pyrstö: tippet tai ruskea mallard, 
Kierre: kulta-/hopealanka, 
Runko: vhreä villa, 
Häkilä: tumma inkivääri kana tai kukko 
Siipi: metsäkanan ruskeakuvioista pyrstösulkaa


Grouse and Orange:


Tämä Grouse and Orange mainitaan niin suomalaisissa kuin ulkomaisissa kirjoissa yleensä Grouse-sarjan parhaaksi perhoksi.

Pyrstö: Tippet, 
Kierre: ohut soikea kulta, 
Runko: oranssi villa, 
Häkilä: punertava 
Siipi kuten edellä.

Grouse and Purple:

Grouse and Purple voi olla sekä spider että uppoperho

Ohje on kuten edellä, mutta violetti villa rungoksi ja toisinaan musta häkilä.

Ogden Smiths -kalastustarvikeliikkeen luettelossa 1930-luvulta on pieni lista suositeltuja perhoja Suomeen. Yksi niistä on Grouse and Purple. Mutta kumpi, uppoperho vai spider? Uppoperhona grouse-sarja antaa hieman voimakaskuvioisemman siiven kuin vastaavat muut "värisuorat", kuten Mallard and... Spiderina perho on Snipe and Purple perhon tummempi versio. Häkiläksi käy moni muukin vastaava tummasävyinen höyhen.

Grouse and Purple spider

Koukku 14 - 18 uppoperhokoukku
Lanka: Violetti (Gossamer silkkilanka tms)
Häkilä: Nummiriekko tai vastaava, pehmeä ruskeakuvioinen vartalohöyhen
Grouse and Purple on ainoa Grouse sarjan perho, jonka Ogden Smithin kuvasto manitsee Suomeen sopivaksi perhoksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti