maanantai 19. maaliskuuta 2018

Governor



Governor (suom. kuvernööri) mainitaan ainakin jo 1838 ilmestyneessä osin kuvitetussa ”The Angler’s Handbook” kirjassa (Anon) ja siinä perhon ohjeeksi annetaan vain ”siivet lehtokurppaa ja runko riikinkukkoa, sidotaan oranssilla silkillä”. Governor ei jäljittele varsinaisesti mitään erityistä hyönteistä, tosin jotain mainintoja on, että se jäljittelisi sidoksesta riippuen koppakuoriaista tai kaksisiipisiä (diptera). Sen kerrotaan toimineen etenkin ”kuumina kesäpäivinä niin kelluvana kuin uponneena” (A.C.Williams).

Perhosta tunnetaan useampia erilaisia muunnoksia uppo- ja pintaperhona ja myös nymfinä, ja perho voi löytyä myös nimellä ”Orange Governor”. Vaihtelua on mm. perän värissä ja siipimateriaalissa. Halford mainitsee joko litteästä kullasta tai esikonvärisestä silkistä sidotun perän. Punainen silkkiperä esiintyy myös ja jopa kultamaalilla maalattu perä. Siipenä esiintyy yleisesti joko vaaleahkoa fasaania, lehtokurppaa tai kottaraista, jonka voi myös korvata esimerkiksi sorsan siipisulalla. Häkilä on aina yleensä joko punaruskea tai inkiväärinvärinen kukko (kuvassa vaaleanruskeaa kanaa, jonka värjäsin ruskealla oliivilla vähän paremman väriseksi).

Governor
Koukku: nro 14 (16 – 12) uppo- tai pintaperhokoukku (kuvan perhoissa #14 d.t.e. Limerick)
Perä: Oranssi silkki (tai esim. litteä kulta/kultalanka ja/tai oranssi/punaine silkki)
(kierre: kultalanka)
Runko: Kupariin vivahtava riikinkukon herl
Häkilä: Ruskea tai inkivääri kukko/kana
Siipi: Fasaanin siipisulka (lehtokurpan siipisulka) tai esim. sorsan siipisulka.

Perhosta tunnetaan myös uusi-seelantilainen Governor nymph, jossa siipi on jätetty pois ja lisätty häkilänvärinen pyrstö. Nymfissä oranssi osa on noin puolet koukun varresta.

Governor Alvord -uppoperhossa, joka löytyy etenkin amerikkalaisista teoksista (esim. Ray Bergman: ”Trout”) on punainen pyrstö esim. hanhen hartiasulan kaistaleista ja siivessä on naitetut kaistaleet alla kanelinruskeaa ja päällä harmaata (esim. luonnollinen sorsan siipisulka). 

Karvasiipinen Governor




Governor -perhosta löytyy karvasiipinen muunnos Toivo Mäkisen kirjasta Perhokalastajan perustieto (Gummerus 1982). Kuten Governor-perhoista yleensä, myös Mäkinen mainitsee perhon toimivan helteisillä kesäkeleillä niin seisovassa kuin virtaavassakin vedessä. Mäkinen mainitsee peräksi  tulipunaisen runkosilkin, toisin, kuin usein nykyisin perä on oranssi. Koukkuna kuvan sidoksissa on 12 - 14 limerickiejä ja Mustadin vanhoja väkäsettömiä.

Koukku:12 - 14
Perä: tulipunaista runkosilkkiä
Runko: riikinkukon herl
Häkilä: punaruskeaa kukkoa
Siipi: "juovikkaan ruskeaa oravan häntäkarvaa"
Pää: Musta

Governor-perhon sidontavinkkejä

Sidontavinkkinä näille perhoille: pieniin pinta- ja uppoperhoihin kestävä perä syntyy helpoiten punotusta silkistä (esim. Pearsall’s Gossamer), tai sitomalla perän ensin edestä taakse (koukun mutkaan päin) ja takaisin eteen. 

Siisti voimakkaasti kartioituva riikinkukkorunko syntyy riikinkukon pyrstösulan siikasesta, joka otetaan läheltä sulan silmää. Jos kierrettä ei halua laittaa, voi runkoa vahvistaa pyyhkäisemällä vähän lakkaa koukun varrelle ennen siikasen kiertämistä ja ja jättämällä sidontalangan ensin taakse ja kiertämällä sen riikinkukon siikasen kiertämisen jälkeen kierteen tapaan siikasen kiinnittämiseksi ja rungon vahvistamiseksi rungon höytyjen sekaan.


* * *

Lähteet
A.Courtney Williams: A Dictionary of Trout Flies” Adam & Charles Black, London 1949
Toivo Mäkinen: "Perhokalastajan perustieto", Gummerus, Jyväskylä 1982
Andrew Herd. ”Trout Fly Patterns 1496 – 1916” Melrad Press, Ellesmere 2013
Taff Price: Fly Patterns, an international guide” Blandford, London 1997
 

***

Lisää perhoja löydät blogin perhohakemistosta

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti