sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Butcher ja sen eri variaatioita





Butcher -perhon alkuperä vie britteihin ja siellä Tumbridge Wellsiin (Kent), jossa Moon’s fly näki päivänvalon ehkäpä Mr. Jewhustin ja lihakauppias/teurastaja Mr. Moonin yhteistyössä 1800 -luvun alkupuolella. Sana "butcher" ei tarkoita automaattisesti aina varsinaista teurastajaa tai teurastamoa, vaan yleensä kadunvarren Butcher -kyltin alta löytyy pienempi tai suurempi lihakauppa. Perho sai nykyisen nimensä noin vuonna 1838. Nimi viittasi todennäköisesti kehittäjänsä ammattiin tai mahdollisesti perhon värien punaiseen ja siniseen, lihaan ja lihakaupan perinteiseen siniseen kylttiin (A.C.Williams). Perhon nimeen liittyvä mielikuva butcherista - teurastajasta - tappavasta taimenperhosta sen sijaan on varmasti myös liittynyt mukaan myöhemmin.

Perho on ollut ja liekö on edelleenkin varsin monen suosikkiperhoja, Se kuului mm. kouluneuvos perhokirjailija Toivo Mäkisen sekä ruotsalaisen eräkirjailija Hans Lidmanin suosikkiperhoihin, joista ensin mainitulla hyvin laihana ja harvahäkiläisenä ainakin Metsästys ja Kalastus -lehden kuvasta päätellen, ja jota hän saman lehden artikkelissa (5/1973) kuvasi: 

“…se on osoittautunut myös nimensä veroiseksi pyytäjäksi (…) Norjassakin se oli joitain vuosia sitten (1960-1970 luvun vaihteessa) julkaistuun 50 vuotta käsittäneen myyntitutkimuksen mukaan eniten myyty (perho). Omasta valikoimastani se ei ole koskaan puuttunut, kun ensi kerran Ivalon Sotajoella veljeni kanssa Butcherilla nakkelimme rannalle kasan harjuksia.”


Butcher
Koukku: 14 – 10
Pyrstö: kapea kaistale punainen hanhi
Runko: hopea
Kierre: soikea hopea
Häkilä: musta
Siipi: sinisorsan siipipeilin sinistä sulkaa, harakan pyrstösulkaa  tai musta siipisulka


Butcherista tunnetaan jonkin verran muunnoksia, joista tunnetuimmat ovat punahäkiläinen Bloody Butcher ja Kingfisher Butcher, lisäksi tunnetaan myös kultarunkoinen Golden Butcher.



 
Bloody Butcher

Koukku: 14 – 10
Pyrstö: kapea kaistale punainen hanhi
Runko: hopea
Kierre: soikea hopea
Häkilä: musta
Siipi: sinisorsan siipipeilin sinistä sulkaa, harakan pyrstösulkaa tai musta siipisulka



Gold Butcher
Koukku: 14 - 10
Pyrstö: punainen
Runko: Kulta
Kierre: soikea kulta
Häkilä: musta
Siipi: Sinisorsan siipipeilin sinistä sulkaa, harakan pyrstösulkaa tai musta



Kingfisher Butcher

Etenkin Skotlannin järvillä suosittu muunnos:
Koukku: 14 – 10
Pyrstö: Pieni nippu sinistä häkilää (toisinaan kuningaskalastajan pyrstösulan siikasia)
Runko: kulta
Kierre: soikea kulta
Häkilä: oranssi tai musta
Siipi: Sinisorsan siipipeilin sinistä sulkaa, harakan pyrstösulkaa tai musta siipisulka



Kuningaskalastajia Itä-Afrikassa,
 tunnettu sinipukuinen 
kuningaskalastaja on vain 
yksi monista lajeista.


 
Butcherista tunnetaan myös tavisiipinen versio, joka on muilta osiltaan kuin tavallinen Butcher 

Teal-Winged Butcher
Koukku: 14 – 10
Pyrstö: kapea kaistale punainen hanhi
Runko: hopea
Kierre: soikea hopea
Häkilä: musta
Siipi: Tavin raidallinen rintahöyhen
  

Ray Bergmanin Trout -kirjassa esitellään punarunkoinen Badger-häkiläinen Butcher, jonka voinee laskea myös kokonaan eri perhoksi.

Butcher: (Ray Bergman kirjassa "Trout")
Pyrstö: Punainen
Runko: Punainen silkki
Kierre: Keltainen silkki
Häkilä: Badger


Hardyn Priest - Siivetön lihakauppias vai tummakauluksinen pastori?

Priest - Hardy The Book of Flies

Perusversio Butcherista mutta ilman siipeä löytyy Hardyn kuvastosta nimellä "Priest".
Kyseinen perho tunnetaan ehkä paremmin versiona, jossa häkilä on Badger -kanaa tai kukkoa. Perho on saanut mainetta etenkin harriperhona ja erityisesti kirkkaan veden perhona.

Priest:
Koukku: 16 - 14
Pyrstö: kapea kaistale punaista hanhea
Runko: hopea
Kierre: soikea hopea
Häkilä: Hardyn "The Book of Flies" -kirjassa musta häkilä, yleensä badger kukko tai kana


Priest -perho badger -häkilällä



Lähteet:
A.Courtney Williams: "A Dictionary of Trout Flies", A&C Black, London 1949
Ogden Smith: "The Flyfisher's illustrated Reference book" (London, 1930 -luku) 
Hans Lidmans favoritflugor, juliste, 1997
Tero Ronkainen: "Klassiset Perhot", Koillissanomien kirjapaino, Kuusamo 1994
Toivo Mäkinen: "Minun perhoni", Metsästys ja Kalastus 5/1973
John Roberts:Illustrated Dictionary of Trout Flies, Castle books, New Jersey 1998
Hardy Book of Flies


***

Lisää perhoja löydät blogin perhohakemistosta


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti